maanantai 9. toukokuuta 2011

Ihana äitienpäivä

Tai ainakin melkein.
La. iltana Mimi teki sen mitä olin jo jonkin aikaa pelännyt. Lensi pääedellä sohvalta alas ja sai lievän aivotärähdyksen. Oksentelua ja huutoa. Voi äidin pientä rakasta :<

Mutta on noi pikkuset vaan niin ihmeen reippaita. Kun Mimi kuuli, että pääsee papan autolla lääkerin, alkoi se melkein pomppia riemusta! :D Auto matkalla oli jo niin iloinen, ettei millään olisi uskonut, mitä hetki sitten oli tapahtunut.

Sen kummenpia tutkimuksia ei tehty, annattiin vain tarkkailu ohjeet. Kotona Mimi kävi aika kiltisti nukkumaan, mutta olihan kello sillon jo yli kymmenen. Yöllä herätin tytön kerran ja tartistin onko ihan tolkuissaan. Ei muuten ole ihan helppo tehtävä herättää pikku taaperoa keskellä yötä ja päätellä siinä mikä on toisen vointi, onko ihan järjissään? 
Kysyin, että ottaako Mimi maitoa? Vastaukseksi tuli: vettä. Sitten kysyin Kenen autolla Mimi tänään ajoi. Sitten unenpöppöröinen tyttö vastasi että: Pappa.
Joo, eiköhän se ole ihan kunnossa.

Sunnuntaikin oli kaikkea muuta, kun rentouttava päivä. Ei kukaan tuonut mulle kahveja sänkyyn! 
Heti aamusta alkoi siisvous urakka, pyykin pesua ja tiskausta unohtamatta.
Iltapäivälle tuli vieraita. Onpas ihanaa viettää omaa äitienpäivää, ihmisen kanssa, joka on kaikkensa yrittänyt, ettei musta vain olisi tullut äitiä.

Illalla sain vähän mieluisempaa seuraa Timosta, joka oli aikaisemmin päivällä muistanut mua kukilla :)<3

Oli taas kivaa. Siihen saakka kunnes Mimin olisi pitänyt käydä nukkumaan.
Yleensä nukkumaan meno käy meillä helposti. Tyttö vain omaan sänkyyn, toivotetaan hyvät yöt. Ja siinä se.
Ei tälläkertaa.

Mimi aloitti kauhean huudon ja itkun. Yritin rauhoitella toista ja laittaa takas nukkumaan, ainakin 5 kertaa. Lopulta kokeilin tekniikkaa: Kyllä se huutaenkin nukahtaa. Joo ei toimi meillä. Mimi huutaa ja itkee niin, että sille tulee paha olo ja alkaa oksennelle sen vuoksi. (onkohan kellään muulla tällästä?!) 

Kahden tunnin, nukkumaanmeno taistelun jälkeen Mimi viimein sammuu viereeni, sohvalla josta kannan sen omaan sänkyyn.
Voi että olin loppu!
Eikä todellakaan ollut mitään voittaja fiilistä, kun tyttö vihdoin nukahti. Oli tosi paskafiilis.
Toivon tosiaan, että tälläinen ei tule tavaksi meillä. Ehkä tää johtui vielä siitä aivotärähdyksestä, ettei Mimi ollut vielä ihan oma ittensä?

Onneksi Timo oli täällä sillon, miten mä muuten olisinkaan jaksanut.



Toivon, että teillä muilla on ollut vähän parempi äitienpäivä! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti