Tänä aamuna, kun kello lähestyy seitsemää. Herään kun kurkkuani kuivaa niin, että ihan sattuu. Nenätukossa ja koko yö hengitelty suu auki. Tekisi mieli nousta ja juoda lasi vettä. En kuitenkaan viitsi nuosta kun tiedän, että hetkenpäästä pieni tyttöni herää kuitenkin. Nousen sitten.
Ainiin.
Pieni tyttöni ei herääkkään tänään saman katon alla minun kanssani. Miten saatoin unohtaa?
Miten sitä voikaan ikävävoidä toista niin paljon, vaikka vain hetki oltiin erossa?
Miten sisällätöntä elämäni olisikaan ilman sinua?
Eilen vietettiin T:n kanssa "laatuaikaa."
Olimme syömässä ravintolassa ja kiertelemässä kaupoissa. No olihan se ihanaa, kun sai kerrankin syödä rauhassa ja katsella kaupassa muutakin kun lapsen perään.
Mutta kotiin tultua, sen niin huomasi. Jotain vaan puuttuu.
On se vaan niin ihanaa, että suuri minä olen saanut noin mahtavan pikku tytön. Tytön joka saa minut raivonpartaalle, mutta saa minut myös pakahtumaan rakkaudesta.
Tänään oli niin ihana hakea Mimi hoidosta. En varmaan ikinä ole kuullut niin kirmukasta kiljaisua: Äitiiiiii!
Sitten kotona muistin myös miksi minulle oli tärkeää saada vähän lomaa tästä rakkauspakkauksesta.
Alkoi taas melkoinen kiekku ja kitinä joka asiasta! :D
Olis se elämä kyllä niin tylsää, ilman tuota pientä äkäpussia<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti