torstai 14. huhtikuuta 2011

baby steps

Eilen oltiin itiksessä syömässä ja kiertelemässä kaupoissa.
Mimille tarttui mukaan H&M:tä söpöt pilkku vaatteet.

         
Ja sitten Marimekosta 1½ vuotis lahjaksi jotain aika kivaa ;>


1½ vuotis päivä on hyvä tekosyy ostaa jotain vähän kalliinpaa ja hienonpaa :D


Sitten tähän päivään. Joka on ollut taas aamusta saakka varsin ihana. Sain taas herätä yhden ihanan karvanaaman vierestä ja juoda yhdessä aamukahvit.
Sitten klo. 9 aikoihin kaverille kylään. Lisää kahvia ja saatiin vielä hyvät ruuatkin siellä. Ihan mahtavaa.
Tämän jälkeen kotiin hetkeksi. Yleensä 12 aikaan Mimi nukkuu päikkärit (jotka on ollut viime aikoina ihan mahtavan pitkiä, 3 tunnin unia!) Nyt ne jäi kuitenkin väliin koska meillä oli neuvola. Matkalla neuvolaan Mimi torkahti, mutta jaksoi hyvillä mielin nousta, kun oltiin perillä. Neuvolassa saatiin hyviä uutisia, paino oli noussut hyvin! Pituuttakin oli tullut 1½cm lisää. JESSS!  Ensi kuussa onkin sitten lääkerin tarkastus, saas nähdä millanen tuomio tulee tuon kävelemisen suhteen. Nyt Mimi on alkanut kävellä kyllä tukea vasten. Voihan se olla, että kuukauden päästä otettaiskin jo niitä kauvan odotettuja ensiaskelia?



2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla kysyn. Mikä siinä on kun Mimi ei ole oppinut kävelemään? Onko jtn fyysisiä juttuja vai eikö vain tytöllä ole ollut mielenkiintoa asiaa kohtaan? Osaako Mimi seistä kuitenkin?

    Olette ihania! :)

    VastaaPoista
  2. Ei ole todettu mitään fyysistä vammaa. Kävely ei vaan kiinnosta. Mimi on enenmän keskittynyt tohon puhumiseen. Mutta kyllä liikkumis taidoskin kehittyy kokoajan, vaikkakin hitaasti :)

    VastaaPoista