1,2,3...10?

Kuinka paljon on sopivasti? No niitä lapsia tietenkin. Jokainen on varmaan miettinyt tätä omallakohdallaan, joillekkin se voi olla ihan itsestäänselvyys, toiselle paljon vaikeampi kysymys.

Kun Mimi oli pikku vauva, mä suorastaan pursuin rakkautta, halusin ehdottamasti näitä lisää! Halusin pelastaa kaikki maailman orpolapset ja parantaa maailmaaa. Nyt se innostus on vähän laantunut. Yhden kanssa on hyvä olla. Jaksaa paremmin ja jää sitä aikaa omille jutuille. Ja sitten kun taas miettii lisää, niin olishan sellanen pikku vauva taas aika ihana!

Eli en todellaan tiedä haluanko lisää näitä, vaiko en. Ja milloin? Toisaalta jos haluaa lisää lapsia olisiko fiksunpaa tehdä kaikki vaan yhteen putkeen. Lapsista olisi seuraa toisilleen, kun ikäero ei olisi niin iso. Sitten 40 vuotiaana olisi jo vapaa vanhempien velvollisuudesta. Voisi matkustella ja keskittyä työelämään.
Vai pitäisikö nyt pitää 15 vuoden vauvatauko, nauttia elämästä yhen lapsen kanssa, panostaa tähän yhteen täysillä?
Yöheräämiset ja muut pikkuvauvojen tuomat  haasteet, alkaa olla takanapäin. Ja pakko myöntää, onhan se ihanaa! Kyllä musta on tullut taas senverran mukaavunhaluinen, että haluaa vaan nauttia elämästä, tän yhen kanssa.

Ja samalla olen vähän kateellinen perheille, joissa on enänmän lapsia. Vaikka kaksi lasta tarkoittaa, kaksi kertaa enänmän väsymystä, se tarkoittaa myös kaksi kertaa enänmän rakkautta.

Ehkä perussääntö (omasta mielestäni) lapsienhankkimiseen on se että "mitä jaksaa ja mihin on varaa" En usko, että jaksaisin vielä. Rahatilannekkin voisi olla parempi. Ehkä joskus vielä, onhan tässä aikaa.

Äiti on vähän pipi

Perjantai aamuna heräsin maailman kauheinpaan kurkkukipuun. Nieleminenkin sattui mielettömästi. Muita oireita ei kuitenkaan ollut. En viitsinyt mennä lääkeriin, jos tämä onkin vain astetta ärhäkämmän fulssan alkua? Ja kun särkylääke alkoi vaikuttamaan kipukin oli ihan siedettävää. Iltaa kohti alkoi sitten nousta kuumetta. Välillä oli niin kylmä, välillä kuuma, päätäsärki.
Yö oli kamala. Se sietämätön kurkkukipu palasi. Yö tuntui kestävän ikuisuuden. Aina kun heräsin, toivoin että olisi jo aamu, ei pitäisi maata tuskissaan sängyssä ja yrittää nukkua, kun ei siitä mitään tule.
Mimi heräsi tuttuun tapaansa siinä seitsemän jälkeen. Kun itse nousin sängystä, olo oli kun haudasta nousseella. Joka paikkaan sattuit. Mä en jaksa.
Tekstaan Mimin isovanhemmille, että tulisivat hakemaan tytön hoitoon, äiti on vähän pipi.
Onneksi tuo yksi kiva oli taas niin ihana aamulla "haluutko jäädä sänkyyn lepäämään, niin mä voin katsoa Mimiä" <3
Nyt tyttö lähti muutemaksi tunniksi hoitoon.


Ihan uskomatonta tää tautien määrä. Varmaan joka kuukausi tän talven aikana, on ollut jotain tautia meillä. Toivotaan, että tää olis nyt se viimeinen. Ja että seuraavaa flussaa (tai mitään muutakaan tautia) ei tarvitsis sairastaa, kun taas vasta ensi syksynä, kun uudet tautiaallot  jyllää :D

Pitää varmaan mennä maanantaina sinne lääkeriin kuitenkin, jos tämä onkin angiinaa? :s

Torstai

Torstaisin meillä on äippäkaffila päivä. Se on alle 25 vuotiaille mammoille ja muksuille tarkoitettu kohtauspaikka, tikkurilassa. Lapset saa leikkiä keskenään ja äipät rupatella ja juoda kahvia. Toisinaan on myös jotain ohjelmaa.

 Tänään ei kuitenkaan paljoon kohtailtu, koska oltiin ainoat ihmiset siellä (vetäjien lisäksi.) No ei haitannut. Mulla oli kuitenkin juttuseuraa ja Mimillä oli paljon puuhaa lelujen kanssa, vaikka leikki kaveria ei nyt ollutkaan.


Perjantaina me suunnataan avoimeenpäiväkotiin. Siellä onkin aina menoa ja meininkiä (joskus vähän liikaakin.) No Mimi kuitenkin tykkää käydä siellä. Viihtyy vaikka kuinka pitkään omien leikkien parissa ja nauttii myös toisten pikkuisten seurasta. Äippä saa vaan istua sohvalle, juoda kahvia ja seurata vähän sivusilmällä toisen touhuja.
Tyttö on rohkaistunut tosi hyvin ja vierastaminen on myös vähentynyt paaljon. Luultavasti näistä meidän "harrastuksista" on ollut apua tähän. Ja kyllä mäkin tykkään, että joka päivälle on jotain ohjelmaa.

Mimi oli tänään niin söpönä, isojen tyttöjen farkuissa ;> Yritetaan pitää myös noita kenkiä jaloissa, kun tytöllä on tapana varvistella ja toisinaan nilkat on vähän miten sattuu, kun seistään. Ei hyvä.

Imurinletkukin näkyy kauniisti taustalle. Se onkin aina esillä, koska sitä käytetään useamman kerran päivässä :D. Mulla on nykyään aika huono kaaoksen sietokyky. Ennen ei voinut vähempää kiinnostaa, jos ympärillä oli täysi kaaos (ainakin sillon kun asuin vanhempien luona.)
Nyt rakastan sitä, että on siistiä ja tavarat paikoillaan. Toisinaan on VÄHÄN turhauttavaa yrittää pitää tavarat paikoillaan, kun eräs pikkutyttö rakastaa tavaroiden levittelyä pitkin asuntoa :D

UGG

Olin päättänyt, että tänä talvena hankin laadukkaat talvikengät. Onneksi joulupukki, otti toiveeni vastaan ja tälläiset sieltä tuli. Aivan ihanat, lämpöiset, pehmoiset uggit!
Nuo pienet ja pinkit on tietty Mimin, ne ei kyllä oli uggit, mutta yhtä ihanat :)

Ikävä kyllä, olen joutunut totemaan, että näitä kenkiä, ei ole suunniteltu ainakaan Suomen talveen!
Ne on ihan super liukkaat, monet kerrat on kaatuiltu nämä jalassa! Eikä tuo materiili kestä yhtään kosteutta, vaikka kengät on suojattu ihan asianmukaisella suihkeella!
Okei, onhan ne ihan uskottamattoman mukavat jaloissa ja näitä ei ihan helpolla kävellä lyttyyn. Toisin kun niitä parinkympin halppisversioita (sellasetkin tuli testattua pari talvea sitten.)
No onko nämä kengät hintansa vertaiset? Ei todellaan! Ainakaan suomen hintojen (yli 200€)

En suosittele

Ehkä ensi talvena kokeillaan Emuja, niistä olen kuullut paljon kehuja, ei ainakaan pitäisi olla liukkaat. Ja väriksi ehdottomasti tummanruskea, niisse ei toivottavasti näkyisi kaikki läiskät heti.

Täällä taas

Ompa mahtavaa saada näpytellä taas omalla koneella. Ette arvaakkaan miten ihmeelliseltä tuntuu töllöttää isoa näyttöä, käyttää hiirtä ja normaalia näppäimistöä! :D Aloin jo tottua siihen säälittävään miniläppäriin ja nyt tuntuu taas niin oudolta käyttää tälläistä perus konetta, kaikki on niin suurta ja ihmeellistä :D

Nyt on siis aika tehdä paluu bloggailuun. Pyrin päivittämään tätä ainakin jokatoinen päivä.
Kuulumisista sen verran, että hyvin menee! Muutemat flussat ollaan sairasteltu (kukapa ei?) Mimi sai myös ensinmäisen ripuli/oksennustaudin ja siitäkin selvittiin hyvin. Vaikka ne 4 päivää oli kieltämättä toosi rankkoja. Tyttö oli kuitenkin niin reipas ja ilonen, se antoi myös äidille voimaa. Paljon on muutakin tapahtunut, etten edes tiedä mitä sitä kertoisi?

Täällä ei kävellä vielä(kään), vaikka ikää on jo reilut 1v4kk. Edistystä kuitenkin tapahtuu (vaikkakin ihan uskomattoman hitaasti :D) Nyt noustaan seisomaan tukeavasten ihan itse, osataan kiipeillä esim.sohvien päälle ja nyt on viimepäivinä ollut sellasia merkkejä, että olisi kiinnostusta nousta seisomaan jo ilman tukea!
Puheenkehitys taas etenee huimaa vauhtia. Tulee yksinkertaisia 2-3 sanan lauseita ja sanoja on hallussa jo melkeinen määrä, joka päivä opitaan lisää. Mimi saakin usein ihastelua hyvistä puheenlahjoista ;)

Mimi testailee vähän poraa

Meidän elämään on myös tullut aika yllättäen kolmas pyörä! Sillon kun sitä vähiten odottaa, voi tapahtua jotain aivan ihanaa! Senverran pitää tarkentaa, että kyse ei ole ainakaan uudesta vauvasta (tavallaan) :D

Eilen oli vähän kiireisenpi päivä, kun odotin. Ajattelin tekeväni postauksen jo eilen. Ei vaan ehtinyt. Aamusta mentiin avoimeen päiväkotiin, laulumaan ja leikkimään, sitten kotiin syömään ja Mimi päikkäreille. Silläaikaa äippä ehti siivota ja laittautua, kun oltiin lähdössä Jumboon kiertelee kauppoja ja syömään. Siellä kuluikin koko loppupäivä. Kun tyttö kävi sitten yöunille, mulla oli niin hyvää seuraa, ettei tullut mieleenkään mennä koneellä näpyttelemään. Sori vaan ;D

Tulipahan sekava juttu. Tästä se kuitenkin lähtee TAAS!

"Äiti, saanko lainaa näitä tänään?"

Back to school?

Olen tässä viimeaikoina miettinyt todenteolla mitä haluan tulevaisuudelta. Lähinnä millaista työtä haluisin tehdä? Ensinnä haluan, että työaika on säännöllinen ja viikonloput vapaat. Haluan, että työt alkavat heti aamusta, ei mitään iltatöitä, yötöistä puhumattakaan! Olen nykyiseltä ammatiltani pukuompelija (siis vaatesuunnitelija.) Rakastin vaatteita ja muotia koko sydämmestäni, nyt se kaikki tuntuu jotenkin niin turhalta? Pidän kyllä vaatteita edelleen, tykkään ommella sillontällön ja minulle on tärkeää pukeutua aina hyvin. En kuitenkaan usko, että se ala oli minulle se kaikkein antoisin.
Olen luonteeltani sydämmellinen ja auttavainen. Nyt onkin ollut sellainen tunne, että haluaisin oikeasti tehdä työtä, josta olisi apua ihmisille. Lapset ovat ollut aina lähellä sydäntä. Olisikin ihanaa tehtä töitä  heidän parissa. Päiväkoti työ olisi ihan kiva, enenmän minua kiinnostaisi  auttaa kuitenkin lapsia joilla on mielenterveysongelmia.
Olen siis ajatellut hakevani lähihoitaja kouluun. Opiskelijaelämä äitinä ei kyllä houkuttele. Rahaa ei paljoa mihinkään ylinmääräiseen olisi ja missä välissä ehtisin lukea, kun kotona on lapsi hoidettavana?
No asioilla on onneksi tapana järjestyä, sen verran optimisti olen :D Jos jotain haluaa, sen eteen on nähtävä vaivaa.
Tämä myös tarkoittaa sitä, että Mimi menisi päiväkotiin. Ajatus vähän pelottaa. Olen niin tavattoman kiinni tuossa lapsessa, että tuntuu pahalta laittaa sitä edes yöksi hoitoon mummolaan. Olen ollut 3 yötä erossa Mimistä. Kyllä siihen varmasti tottuisi ja sitten osaisi arvostaa enenmän sitä aikaa kun ollaan yhdessä. Tai sitten ei.  Mutta tällähetkellä se tuntuu niin pelottavalta ajatukselta. Olenkohan sittenkään valmis lähtemään opiskelemaan ja laittamaan tyttö hoitoon? Vai pitäisikö odottaa ensivuoteen? Ja ennenkaikkea onko Mimi valmis? Ja mistä senkin voi sitten tietää?!
Sillon kun on väsynyt ja huonollatuulella, ajattelee että olisipa ihanaa, jos olisi puoletpäivästä erossa ja saisi tehdä muutakin kun olla vain lapsen kanssa. Mutta silloin, kun kaikki menee hyvin ja elämä hymyilee, ajattelee ettei haluaisi olla hetkeäkään erossa. Nyt on mittäin taas se vaihe. Mutta onkohan taas kuukauden päästä se huononpi vaihe?
Voisinhan varmuuden vuoksi pistää päiväkoti paperit vetämään, hakea opiskelemaan, antaa ajan kulua ja päättä sitten lopullisesti kun se on ajankohtaista? Päikkäri paikkaa ei ole kuulema pakko ottaa vastaan, jos mieli muuttuukin. Samoinhan on myös tuossa opiskelu paikassakin.
Tressaakohan muut näitä asioita yhtä paljon?

Kuulumisia vaan

Moikka moi!

En ole vieläkään saanut konettani kuntoon (nyyyyyh) mutta tulin silti kirjoittelemaan vähän kuulumisia.
Siitä onkin aikaa kun viimeksi tänne olen kirjoitellut, on tapahtunut taas niin paljon. Joulu oli ja vuosikin vaihtui. Oma jaksamisenikin on ollut koetuksella.
Jouluyönä sain kamalan ahdistuskohtauksen. Oli niin paha olla, henkisesti ja fyysisesti. Kaikki ahdisti. Tunsin itseni taas niin maailman surkeimmaksi äidiksi. En enään tarkkaan muista mistä se ahdistus alkoi, kai kaikki pienet asiat kasaantua isoksi ahdistukseksi.

Mimillä oli kova eroahdistus vaihe (nyt jo vähän helpottaa) Vieraan ihmisen ei tarvinnut kun katsoa sitä päin niin alkoi jo kitinä. Ja äiti vain kelpaa lohduttamaan. Hoitoon jättäminenkin mietityttää. Kaipasin vapaapäivää, mutta miten se pieni pärjäisi, jonkun muun hoivissa, kun on niin kiinni äidissä? Olisiko se pelkkää huutoa ja itkua?

Sitten se iänikuinen ongelma, syöminen. kotipunnituksessa näytti, että Mimi oli jo melkein 10kg, mutta neuvolassa paljastua karu totuus alle 7,5kg! No muutema gramma enenmän kun viimeksi, mutta silti aika järkytys. Miksi se ei lihoa?! Pituutta oli tullut 1cm. Siis oikeesti, miten voi olla muka näin vaikeeta saada lapselle vähän lisäkiloja.? Ja aina kun alan tressata syömisestä, niin sillon se ei varmasti syö. Neuvolatäti on kuitenkin sitä mailtä ettei edelleenkään tarvitse hätäillä, Mimi on vain pieni, siro tyttö. Tilanne seuraillaan kuitenkin.
Ja se oman tahdon lisääntyminen Mimillä ei ainakaan auta asiaa. Ruoka lentää kyllä kaikkialla muualle, mutta ei varmasti sinne suuhun. Ja välillä ei missään nimessä saa auttaa syömisessä ja välillä taas pitää auttaa, yritä siinä sitten arvailla, kummalla tuulella nyt ollaan :D
Puheen kehitys etenee hienosti. Tulee jo pieniä lauseita "vaippa pois" :D Puheen kehitys, kyllä helpottaa mun elämää. Välillä kun kitistään ja kysyn, että mitä haluut? Niin sieltä tulee joskus vastaus: namnam tai äääh, siis ruokaa tai juomaa :)

Itkuisuus on myös vaivannut tyttöä. Sunnuntai iltana olin ihan varma, että nyt sillä on taas korvatulehdus, pakko lahteä lääkeriin. En jaksanut kuunnella sitä lohdutonta huutoa enään, se olikin kestänyt koko päivän. Sitten auto matkalla Mimi rauhoittui, lääkeriä odottaessa oltiin jo ihan iloisemmillaan, luettin muumi kirjaa ja vilkuteltiin ihmille. Ei ollut korvatulehdus, eikä mitään muutakaan havaittu. Luultavasti siis hampaat. Niitä onkin nyt putkahdellut, kun sieniä sateella. Eikä mikään tunnu auttavan siihen kipuun. Särkylääkkeen voi antaa vaan ja lohduttaa niin paljon kun jaksaa.

Tytön yötkin on ollut aika vaihtelevia, tosianaan nukutaan kokoyö ilman heräilyjä, mutta jos satutaan heräämään, niin uudestaan ei varmasti nukahdeta, ellei saa tuttipullosta maitoa. Yli 1vuotiallehan ei enään suositella tuttipulloja tai yösyöttöjä muutenkaan. Onneksi neulova tätini on ihana "välillä on ihan sallittua mennä siitä, mistä aita on matalin" Jos on vaihtoehtona kuunella yöllä huutavaa lasta, joka jaksaa huuta vaikka pari tuntia putkeen tai jos on vaihtoehtona antaa se maito ja jatkaa makoisasti unia, miksi ihmeessä valitsin tuon ensimmäisen vaihtoehdon? Äitinä olo on joskun niin vaikeaa, pitäisi ajatella omaa jaksamista, mutta samalla pitäisi kulkea yleisten suositusten mukana.

Minua on alkanut myös vaivata yksinäisyys. Oli vaihe, kun en erityisemmin edes kaivannut mitään äksöniä, viihdyin hyvin päivän jos toisenkin ihan vaan kahdestaan Mimin kanssa. Mutta en enään. Joka päivälle pitäisi olla jotain menoa ja tapaamisia. Olen myös miettinyt, että syksyllä alan taas opiskelemaan. Alkaa tuntua siltä, että ei nauti enään niin paljoa "vain" kotona olemisesta.

Olenkin haalinut meillä nyt kaikkea kivaa tekemistä, ettei päivät käy pitkiksi. Me olaitetaan muskari, sitten on se nuorten mammojen kerho ja sitten uusi perhekahvila, jossa käytiinkin tänään ekaa kertaa. Sitten Mimin isi tulee kerran tai kaksi viikossa käymään. Kirjastossa käydään myös usein. Mimi tykkää lukea siellä. Sitten siellä on myös pieni leikkiteltta. Olen myös miettinyt uimista. Ei mitään vauvauinteja vaan ihan ominpäin vaikka kerran viikossa. Mimi kun tuntuu nauttivan niin paljon vesileikeistä. Pitää vaan löytää joku kiva uimahalli, jossa olisi vauva allas. Ja äidin pitää kerätä rohkeitensa ja mennä uimapuku päällä, kaikkien nähtäväksi, HYI!

Eli tälläistä täällä. Mites siellä? :)