Kuulumisia vaan

Moikka moi!

En ole vieläkään saanut konettani kuntoon (nyyyyyh) mutta tulin silti kirjoittelemaan vähän kuulumisia.
Siitä onkin aikaa kun viimeksi tänne olen kirjoitellut, on tapahtunut taas niin paljon. Joulu oli ja vuosikin vaihtui. Oma jaksamisenikin on ollut koetuksella.
Jouluyönä sain kamalan ahdistuskohtauksen. Oli niin paha olla, henkisesti ja fyysisesti. Kaikki ahdisti. Tunsin itseni taas niin maailman surkeimmaksi äidiksi. En enään tarkkaan muista mistä se ahdistus alkoi, kai kaikki pienet asiat kasaantua isoksi ahdistukseksi.

Mimillä oli kova eroahdistus vaihe (nyt jo vähän helpottaa) Vieraan ihmisen ei tarvinnut kun katsoa sitä päin niin alkoi jo kitinä. Ja äiti vain kelpaa lohduttamaan. Hoitoon jättäminenkin mietityttää. Kaipasin vapaapäivää, mutta miten se pieni pärjäisi, jonkun muun hoivissa, kun on niin kiinni äidissä? Olisiko se pelkkää huutoa ja itkua?

Sitten se iänikuinen ongelma, syöminen. kotipunnituksessa näytti, että Mimi oli jo melkein 10kg, mutta neuvolassa paljastua karu totuus alle 7,5kg! No muutema gramma enenmän kun viimeksi, mutta silti aika järkytys. Miksi se ei lihoa?! Pituutta oli tullut 1cm. Siis oikeesti, miten voi olla muka näin vaikeeta saada lapselle vähän lisäkiloja.? Ja aina kun alan tressata syömisestä, niin sillon se ei varmasti syö. Neuvolatäti on kuitenkin sitä mailtä ettei edelleenkään tarvitse hätäillä, Mimi on vain pieni, siro tyttö. Tilanne seuraillaan kuitenkin.
Ja se oman tahdon lisääntyminen Mimillä ei ainakaan auta asiaa. Ruoka lentää kyllä kaikkialla muualle, mutta ei varmasti sinne suuhun. Ja välillä ei missään nimessä saa auttaa syömisessä ja välillä taas pitää auttaa, yritä siinä sitten arvailla, kummalla tuulella nyt ollaan :D
Puheen kehitys etenee hienosti. Tulee jo pieniä lauseita "vaippa pois" :D Puheen kehitys, kyllä helpottaa mun elämää. Välillä kun kitistään ja kysyn, että mitä haluut? Niin sieltä tulee joskus vastaus: namnam tai äääh, siis ruokaa tai juomaa :)

Itkuisuus on myös vaivannut tyttöä. Sunnuntai iltana olin ihan varma, että nyt sillä on taas korvatulehdus, pakko lahteä lääkeriin. En jaksanut kuunnella sitä lohdutonta huutoa enään, se olikin kestänyt koko päivän. Sitten auto matkalla Mimi rauhoittui, lääkeriä odottaessa oltiin jo ihan iloisemmillaan, luettin muumi kirjaa ja vilkuteltiin ihmille. Ei ollut korvatulehdus, eikä mitään muutakaan havaittu. Luultavasti siis hampaat. Niitä onkin nyt putkahdellut, kun sieniä sateella. Eikä mikään tunnu auttavan siihen kipuun. Särkylääkkeen voi antaa vaan ja lohduttaa niin paljon kun jaksaa.

Tytön yötkin on ollut aika vaihtelevia, tosianaan nukutaan kokoyö ilman heräilyjä, mutta jos satutaan heräämään, niin uudestaan ei varmasti nukahdeta, ellei saa tuttipullosta maitoa. Yli 1vuotiallehan ei enään suositella tuttipulloja tai yösyöttöjä muutenkaan. Onneksi neulova tätini on ihana "välillä on ihan sallittua mennä siitä, mistä aita on matalin" Jos on vaihtoehtona kuunella yöllä huutavaa lasta, joka jaksaa huuta vaikka pari tuntia putkeen tai jos on vaihtoehtona antaa se maito ja jatkaa makoisasti unia, miksi ihmeessä valitsin tuon ensimmäisen vaihtoehdon? Äitinä olo on joskun niin vaikeaa, pitäisi ajatella omaa jaksamista, mutta samalla pitäisi kulkea yleisten suositusten mukana.

Minua on alkanut myös vaivata yksinäisyys. Oli vaihe, kun en erityisemmin edes kaivannut mitään äksöniä, viihdyin hyvin päivän jos toisenkin ihan vaan kahdestaan Mimin kanssa. Mutta en enään. Joka päivälle pitäisi olla jotain menoa ja tapaamisia. Olen myös miettinyt, että syksyllä alan taas opiskelemaan. Alkaa tuntua siltä, että ei nauti enään niin paljoa "vain" kotona olemisesta.

Olenkin haalinut meillä nyt kaikkea kivaa tekemistä, ettei päivät käy pitkiksi. Me olaitetaan muskari, sitten on se nuorten mammojen kerho ja sitten uusi perhekahvila, jossa käytiinkin tänään ekaa kertaa. Sitten Mimin isi tulee kerran tai kaksi viikossa käymään. Kirjastossa käydään myös usein. Mimi tykkää lukea siellä. Sitten siellä on myös pieni leikkiteltta. Olen myös miettinyt uimista. Ei mitään vauvauinteja vaan ihan ominpäin vaikka kerran viikossa. Mimi kun tuntuu nauttivan niin paljon vesileikeistä. Pitää vaan löytää joku kiva uimahalli, jossa olisi vauva allas. Ja äidin pitää kerätä rohkeitensa ja mennä uimapuku päällä, kaikkien nähtäväksi, HYI!

Eli tälläistä täällä. Mites siellä? :)