Kun Mimi oli pikku vauva, mä suorastaan pursuin rakkautta, halusin ehdottamasti näitä lisää! Halusin pelastaa kaikki maailman orpolapset ja parantaa maailmaaa. Nyt se innostus on vähän laantunut. Yhden kanssa on hyvä olla. Jaksaa paremmin ja jää sitä aikaa omille jutuille. Ja sitten kun taas miettii lisää, niin olishan sellanen pikku vauva taas aika ihana!
Eli en todellaan tiedä haluanko lisää näitä, vaiko en. Ja milloin? Toisaalta jos haluaa lisää lapsia olisiko fiksunpaa tehdä kaikki vaan yhteen putkeen. Lapsista olisi seuraa toisilleen, kun ikäero ei olisi niin iso. Sitten 40 vuotiaana olisi jo vapaa vanhempien velvollisuudesta. Voisi matkustella ja keskittyä työelämään.
Vai pitäisikö nyt pitää 15 vuoden vauvatauko, nauttia elämästä yhen lapsen kanssa, panostaa tähän yhteen täysillä?
Yöheräämiset ja muut pikkuvauvojen tuomat haasteet, alkaa olla takanapäin. Ja pakko myöntää, onhan se ihanaa! Kyllä musta on tullut taas senverran mukaavunhaluinen, että haluaa vaan nauttia elämästä, tän yhen kanssa.
Ja samalla olen vähän kateellinen perheille, joissa on enänmän lapsia. Vaikka kaksi lasta tarkoittaa, kaksi kertaa enänmän väsymystä, se tarkoittaa myös kaksi kertaa enänmän rakkautta.
Ehkä perussääntö (omasta mielestäni) lapsienhankkimiseen on se että "mitä jaksaa ja mihin on varaa" En usko, että jaksaisin vielä. Rahatilannekkin voisi olla parempi. Ehkä joskus vielä, onhan tässä aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti