keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pieni ja fiksu

Mimi on aina ollut luonteeltaan harkitsevainen ja vähän ujo. Tyttölla on mahtava keskittymiskyky kun hän esim. piirtää tai "lukee". Lisäksi Mimi oppii nopeasti älyävaativia asioita ja hänellä uskomaton muisti.
Olenkin ajatellut, että voisi ostaa tytölle jonkisorkin "aapisen" josta voisi alkaa harjoitella jo aakkoasia :D
Ties vaikka täällä opittaisiin lukemaan jo kolme vuotiaana! (Onkohan se edes mahdollista :D)
En siis mitenkään aijo väkisin pikku taaperoa alkaa kouluttamaan. Lapsille on kuitenkin luontainenhalu oppia uutta, miksi tukahduttamaan sitä?



Numeroita tyttö harjoittelee nyt innokkaasti. Osaa luetella numerot 1-10 ei ne tosin aina mene täydellisesti :)
Laskee portaita, kun nousee niitä pitkin ylös ja joskus myös laskee tavaroita, ihmisiä jne.

Minusta on niin ihanaa ja ihmeellistä, kun Mimi on niin innokas ja nopea oppimaan.
Itse olen ollut ihan Mimin vastakohta. Minulla oli jopa vaikeuksia oppia lukemaan. Kirjoitusvirheitä tulee edelleen paljon (niinkun oletta varmasti huomanneet) varsinkin koneella kirjoittaessa.
 Jos halusin saada koulusta hyviä numeroita, minun piti lukea ja päntätä ihan älyttömästi! Panostin sitten vain niihin aineisiin joista tykkäsin, ja muista tulikin sitten huononpia numeroita.



Toivon todella paljon, että Mimi pääsisi koulussa helpommalla, kun minä aikoinaan. Ja siltä se ainakin tässä vaiheessa näyttää :)


Vanhempien rooli lapsen oppimisessa kuitenkin todella tärkeä. Kuinka paljon itse jaksaa ja viitsii? Ei voi olettaa vain, että kyllä ne siellä koulussa kaiken opettaa.
Minua harmittaa todella paljon, että kanssani ei aikoinaan jaksettu tehdä kotitehtäviä, mitä koulusta tuli.
Ja kun en osannut tehdä niitä, ne jäi tekemettä. 

Aloin pohtimaan näitä asioita, kun eilen tarttui kirjastosta mukaan Tiikeriäidin taistelulaulu kirja.


Onko kellekkään tuttu?
Olen vasta muuteman sivun lukenut, mutta kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, suosittelen!

5 kommenttia:

  1. Mun veli oppi lukemaan 3 vuotiaana. :D Se oppi lukemaa ennen mua, ja oon sitä 3 v vanhempi.. :D

    VastaaPoista
  2. Ano: Sulla on kyllä fiksu veli! :D
    No eipä siinä mitään, minä opin lukemaan joskus 7 vuotiaana :s

    VastaaPoista
  3. Miedän tytär 2,5v. osaa luetella numerot 20 asti,hän osaa myös aakkoset,mutta ne on opeteltu Fisher Pricen oppikoiran avulla. Lapsilla puhutaan herkkyyskausista,jotka tarkottavat,että silloin erityisen helppo oppia jotain asiaa. Numeeristen asioiden kohdalla se alkaa jo 2- ikävuoden kohdalla,joten mikään ei estä lasta kannustamaan,jos oma mielenkiinto riittäää:)

    VastaaPoista
  4. Mun isoveli oppi lukemaan 2,5 vuotiaana, joten ehkäpä teilläkin onnistuis! :)

    VastaaPoista
  5. Anna: Aika hurjaa :D Pitää kyllä käydä ostamassa se Aapinen Mimille ;D

    VastaaPoista