sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Metkuja ja metrilakua

Varsin mainia viikonloppu alkaa olemaan takanapäin.
Perjantaina lähdettiin Mimin kanssa aamusta kävelylle. Suunnitelmissa oli, että tyttö nukkuu päikkärit rattaissa. Sää oli niin ihana, että olisi ollut syntiä kököttää kotona.

Kävely on nyt lempipuuhaa. Rattaissa istuminen on niiiiiiin kamalaa. Vaikka väsyttää jo niin ettei kävelystä tule enään mitään, rattaisiin ei silti haluta mennä.


HIUKAN väsynyt ja kiukkuinen pikku neiti :)
vartin raivoamisen jälkeen tyttö sammui.

:)<3

Illemmalla meille tuli taas Timo ja Nöpö viettämään viikonloppua.
Lauantaina lähdettiin käymään Tikkuran maalaismarkkinoilla. Joistain syystä en ottanut rattaita mukaan(?!) joten kannoin Mimiä sylissä varmaan parituntia siellä :D Lopussa jouduin kyllä luovuttamaan ja Mimi siirtyi Timon syliin. Arvatkaa vaan onko tänään ollut kipeät käsivarret?

Markkinoilta löysin jotain aivan ihanaa!


Joku varmaan muistaakin kun hehkutin rakkutta näitä pöllöhattuja kohtaan? Jätin kuitenkin tilaamatta, kun ei me varsinaisesti tarvita 24€ hintaista hattua, kun niitä on muutenkin liikaa :D

No sattumalta törmösin markkinoilla pöytään jossa näitä (ja muita ihanuuksia) myytiin. Tää tuntui niin kohtalon johdatukselta, että pakko se oli ostaa!
Nöpökin sai omansa, erivärisenä vain.

Tytöt oli niin söpöjä samis hatuissa. Jos mulla olisi valtuuksia Nöpön pukeutuminen suhteen, tykkäisiin pukea molemmat tytöt samaan tyyliin  :)

Markkinoilta ostin myös luomu ruisleipää ja metrilakuja 24kpl :'D

Kuvassahan on enään jämät jäljellä noista lakuista, niitä oli meinaa melkoinen kasa.
En vaan osannut päättää siinä namu kojulla, mitä lakua haluaisin, niin otin sitten jokaista makua yhden ;)

Musta on nykyään tullut pieni leipäfriikki. On vaan hirveän vaikeaa löytää hyvää leipää jossa ei ole lisäaineita, hiivaa ja sokearia.
Meidän lähikaupassa myydään vain yhtä leipää joka täyttää kriteerit, mutta kun sitä on syönyt pari kuukautta alkaa jo vähän kyllästyttämään. Olin siis aika iloinen tästä uudesta leipä löydöstä :D


Tänään ei ole ollut yhtään pöllönpi sää käyttää pöllöhattua ;)
Kaverilta saatu, vanha H&M takki sopii väreiltään siihen täydelliesti.



7 kommenttia:

  1. Miks et syö leipää jossa on sokeria, hiivaa ja lisäaineita?

    VastaaPoista
  2. Mikä se leipä on, joka täyttää noi kriteerit ja saa lähikaupasta?

    VastaaPoista
  3. Ano: Siksi, koska ne on epäterveellsiä ja elimistöni ei vaan tykkää.
    En eriasia vetää tietoisesti jotain herkkuja, jotka on pelkkää sokeria ja "turhaa huttua".
    En halua että perus ruoassa on turhialisäaineita, piilosokeria tai turvottavaa hiivaa.

    Tepsu: Se on Perheleipureiden Ruis-reikäleipä.

    VastaaPoista
  4. Ihania pöllöhattuja ♥♥

    Hei, en löytänyt s-postiosoitettasi, haluaisitko laittaa mulle s-postilla s-postiosoitteesi, kun ois yks pikku juttu :)
    jmk@live.fi

    VastaaPoista
  5. Lumian äippä: Kiitos :)<3

    Pistin sulle postia :)

    VastaaPoista
  6. jos olet jo vaihtanut postauksien taustaa, niin se ei vieläkään toimi kännykällä:( teksti on sumeaa ja pientä eikä erotu tuosta ruskeasta taustasta, eikä minulla ole konettakaan millä lukea postauksesi:(

    VastaaPoista
  7. Voi harmi, en tiedä mitä pitäisi tehdä? :/ Näkyikö teksti hyvin sillon kun oli se vanha pilvitausta? :o

    VastaaPoista