sunnuntai 5. elokuuta 2012

Nyt on hyvä

Enään viikko ja sitten se alkaa! Mami menee kouluun ja mini muru päiväkotiin. Ja arvatkaa mitä? Ei edes tunne niin hurjalta kun odotin! Okei tässä on vielä viikko aikaa, saattahan se mieli muuttua vielä..mutta en usko. 
Kolme vuotta on melkein takana kotiäiteyttä. Kaikkeni olen antanut näillä tärkeille ensimmäisille vuosille, parempaan en ole pystynyt. Toivottavasti se riittää?

Olen onnellinen, että olen voinut olla kotona näinkin pitkään. Se on ollut meille ehdottomasti paras vaihtoehto lapsea ajatellen. Varmaan myös ainutkertainen. Jos meille tulevaisuudessa siunaantuu lisää lapsia, en usko että voin olla poissa työelämästä kolmea vuotta taas.

Suunnitelmissa on käydä koulu kahdessa vuodessa. Tehdä sitten töitä ja elää säästellen pari vuotta. Sitten ostetaan oma koti<3
Sitten maksetaan lainaa seuraavat parikyt vuotta. Missä välissä sitä enään ehtisi olla kotiäitinä?! :D 




Musta on ihanaa, kun arkeen tulee uudet rytmit ja rutiinit. Se kiire vähän mietityttää. Miten ehtii tekemään kaiken? Mutta, en ole maailman ensimmäinen äiti joko lähtee opiskelemaan, kyllä ne muutkin pärjää. Miks en minäkin? Pitkä koulumatka on miinusta, mutta pitää vain oppia ottamaan sekin aika hyödyksi. Aamulla voi vetästä vaikka bussissa aamupalaksi banaania ja viimeistellä meikkiä :D Paluumatkalla voi kerrata päivän aikana käytyjä asioita ja tehdä läksyjä. Muutto haaveet meillä edelleen on, mutta kun ei asuntoa jostain kumman syystä kuulu, niin näillä mennään.



Mimin kanssa ollaan juteltu päiväkodista koko kesä. Ollaan käyty leikkimässä päiväkodin pihassa usein. Se ei siis tule mitenkään yllätyksenä tytölle.
 Aika tuntuu nyt niin sopivaltakin. Mimistä on kasvanut reipäs ja sopeutuva tyttö. Vielä vuosi sitten tyttöhän oli niin arka, ettei mun tarvinnut mennä kun vessaan, niin tuli kauhea huuto. Puhumattakaan siitä, jos joku vieras otti tytön syliin. Ja nyt se sama tyttö mennä vilistää leikkipuistoissa niin itsenäisesti, osaa leikkiä toisten lastenkassa nätisti ja nauttii siitä. Huutaa heipat vain äidille, kun ilmoitan lähteväni lenkille. Toki Mimissä on myös niitä herkkiä piirteitä, mutta ne on osa tytön persoonaa. Enenmänhän Mimi on rauhallinen ja helppo, kun vilkas ja voimakastahtoinen. Vaikka sitä uhmaa kyllä on! ;D


Mä olen ihan innoissani hankkinut uusia tarvikkeita kouluun, kun mikäkin eka-luokkaleinen ;) Tiimarista löysin iihania PIP Studio tarvikkeita! Pakko oli saada, vaikka ihan ylihintaisia olivatkin.


Ostin ison kovakantisen vihkon ja kierrekansioin. Kalenteri on tuollainen tylsä, mutta ajatelin tuunata sitä ja liimata siihen timantteja.

Terveisin Innokas tuleva opsikelija! ;)

11 kommenttia:

  1. Täällä päässä myllertää kanssa ajatus jos toinen. Tällä viikolla vielä ma ja ke harjoittelua ja to ja pe Aada jo hoidossa. 13.8 alkaen sitten 9 tuntia arkisin hoidossa, hui! :(

    Ja kyllä sä voit olla kotona sittenkin jos joskus toinen tulee ja olet asuntovelallinen miehen kanssa. Korkoja voi maksaa jonkun ajan vaan lainasta ja hoitoalalla voi hyvin keikkailla ja tienata niin. Meillä päällä auto, asunto ja opintolainat. Mielellään oisin ollut vielä vuoden, mutta onhan tämä kaksi vuottakin jo todella hyvä. Joskus jos toinen tulee niin sitten täytyy katsoa voisiko olla poissa vielä pidempään. Asiat onneksi aina lutviintuu ja usein parhain päin.

    Onnea opiskeluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin taitaa tulla aika pitkiä hoitopäiviä. En vielä ihan tarkkaan tiedä, minkä pituisia mun koulupäivät tulee olemaan. Mutta jos matkoihin menee se pari tuntia yhteensä, niin Mimillekkin tulee aika pitkiä hoitopäiviä :/ Riippuu tietty Miten T ehtii auttamaan.

      Niin no mä en hirveästi ole perehtynytkään noihin lainoihin ja takaisin maksuihin. Voihan se ollakkin, että sitä voisi olla pidempään hoitovapaalla, vaikka olisikin velkaa :) Ei ole kuitenkaan nyt ajankohtaista meillä, mutta ehkä vielä joskus?

      Aada vaikuttaa kyllä niin reippaalta ja ihanalta, että varmasti pärjää päiväkodissa :) Jotkuthan vie alle vuodenkin ikäisiä hoitoon, minusta se on aika hurjaa lapsen kannalta. Mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa ja tietää mikä on perheen tilanteeseen paras ratkaisu.

      Poista
  2. Hih, minäkin opiskelen ja neljä muksua! Ja yhdistystoiminnat ja urheilut ja bloggailut. Eipä ole vapaa-ajan ongelm ia :D Ei mutta hei, silti ehdin tyttöjen kanssa syömään jos haluan :)Mä ajattelen niin, että siihen riittää aikaa mihin haluaa :)

    Bussissa (yli 1h/sivu)en tosian viimeistele meikkiä enkä yleensä ees lue, vaan nukun! Joo, oon väsynyt amauisin, mutta siitä se sitten lähtee taas. Alkuun nukahtelin myös tunneille luounana jälkeen, olin oikeen kuuluisa siitä. Mutta tutkinto on loppusuoralla ja kaikki on kannattanut.

    Noi Pi-studion vihot on vaan niin ihania!

    Mekin kävimme tutustumaan pk:n pihaan silloin ennen sen alkua, mutta mulle se oli tajuttoman kova juttu. Itkin monta viikkoa aamuisin, mutta nyt on mennyt pitkään todella loistavasti. Lapsilla on niin hyvä pk kuin voi vaan.

    Tsemppiä uusiin kuvioihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä ihan super! :D

      Mä oon aina miettinyt, että miten ihmiset osaa nukkua busseissa? :D Kyllä mäkin joskus väsyneenä saatan torkahdella vähän väliä, mutta en kuitenkaan nuku. Pelkään, että ajan sitten yli oman pysäkin. Mulla on kauhea myöhästymis "pelko." Musta olisi ihan maailman kamalinta myöhästyä jostain tärkeästä tapaamisesta jne.
      Saanko muuten udella, että mitä opiskelet? :)

      Hih, niin on! Samaan sarjaan voisi kuulua vielä jotain kyniä ja kumeja. Ostaisin heti :D

      Voi, mäkin luulen että tirautan pienet itkut kun vien Mimiä ensimmäisiä kertoja hoitoon. Mutta silti olen ihan yllättynyt, ettei tämä (vielä?) niin hurjalta tunnnu kuitenkaan on odotin.

      Poista
  3. Edelliseen postauksee, että huutiksessa olisi tämä http://www.huuto.net/kohteet/cupcake-vaaleanpunainen-pallotakki-98-cm/231251590?ref=hm_vah. Ei siis minun kohteeni, mutta tuli vastaan. Kommentoin tätä postausta myöhemmi tänään,nim.opiskeleva äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, siinä se nyt olis! Mä koko viikon metsästin tuota ja sitten luovutin ja huusin ReimaTec haalarin meille :D Niin mun tuuria!
      Mitenköhän mun budjetti kestäisi jos vielä tuonkin hankkisi :)

      Poista
  4. Ihana laukku ekassa kuvassa!! Mistä se on ostettu?

    VastaaPoista
  5. Joo toi on kyllä ihana, siinä on vielä toisella puolella kultainen laatta missä lukee Louis Vuitton :D Se on Turkista, aitokopio. Se on just hyvin kokoinen pikku tytölle ja Mimi vielä itse valitsi sen! :D

    VastaaPoista
  6. Vieläk teet muuten rusettihattuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan pari päivää sitten mietin, että pitäisi taas alkaa ompelemaan niitä, mutta on vain pieni ongelma. Meidän lähi kangaskaupassa on meneillään nyt muutto, eli sieltä en saa ostettua kankeita, enkä tiedä missä lähellä olisi toinen kangaskauppa :o

      Poista
  7. Voi harmi :( Hihkaise täällä, jos kangasasiat saat järjestettyä. Meidän neidin kaappiin mahtuisi yksi valkoinen rusettihattu ;)

    VastaaPoista