keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Järkivalinta

No menin ja tilasin ne H&M ulkovaatteet. Ulkovaatteet kyllä olisi kiva nähdä ihan livenä ja vähän hypistellä ennen sitä ostopäätöstä. Odotan siis innolla ja uteliaana minkälaisia vaatteita sieltä nyt oikeasti tuleekaan? Onneksi on aina palautusoikeus.


Nyt kun olen saanut ne vaatteet pois pyörimästä mielestäni (ainakin joksikin aikaa) on ollut aikaa miettiä vähän muutakin :D 

Joko te tiedätte ketä aijotte äänestää Presidentin vaaleissa?


Minulla oli kaksi vahvaa ehdokasta. Toinen oli sellainen jonka valitsisin järjellä ja toinen sellainen jonka valitsisin sydämmellä.
Yllätin itsenikin ja äänestin järjellä. Kävin siis eilen antamassa ääneni ennakkoon, niin on sekin asia nyt hoidettu.

Politiikka ei ole koskaan ollut minulle mikään intohimo tai suuri kiinnostuksen kohde. Mutta mielestäni jokaisen täysikäinen pitäisi kuitenkin vähän olla kärryillä siitä. Monilla nuorilla-aikuilla on sellainen "ei vois vähempään kiinnostaa" asenne. Harmi. Yhteisistä asioistahan tässä on kuitenkin kyse!

Kun kysyin eräältä ihanalta ystävältäni (joka ei rehellisesti sanottuna tiedä politiikasta mitään :D) Ketä hän aikoo äänestää?
Vastuksesksi tuli: En mä tiedä. Varmaan jotain naista, kun olis kiva jos olis nais Presidentti.

No joo, voihan sen ehdokkaan päättää tietty noinkin. Itse kuitenkin yritän tarkkaan miettiä, millaista ihmistä äänestän. Kuka olisi paras johtamaan tätä maata ja ajamaan eteenpäin itsellenikin tärkeitä asioita?

En kuitenkaan aijo ehdokasti tässä paljastaa, mutta uskon tehneeni hyvän valinnan ;)

13 kommenttia:

  1. Eiks sulla oo varaa ostaa Mimille ulkovaatteita, ja sitten tilaat osarilla??

    VastaaPoista
  2. Täh? :D Kyllä mulla on varaa ostaa lapselleni vaatteita. Tilaan paljon netistä, koska se on yksinkertaisesti vain niin kätevää. Ja lisäksi sain vaatteet tilaamalla halvemmalla, kun jos olisin kaupasta ostanut.

    Sulla ei voi olla kovin jännä elämä, kun on aikaa miettiä tollasia :)

    VastaaPoista
  3. Eipä ton miettimiseen parii sekunttia kauempaa mennyt

    VastaaPoista
  4. Heh. Pisti naurattamaan toi ano :D Mun mielestä kans netistä on niin helppo tilata (ehkä vähän liiankin ;)), joten miksi ei sitten täältä niitä tilailisi. Saa sitten kotonakin ihan rauhassa sovitella. Ja ensinäkin H&Mn myymälöihin ei ole edes tullut vielä suurintaosaa kuvastossa/netissä olevista vaatteista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeeasti tajua aina noita anoja :D Miten ne jaksaa vaivata päätään noinkin turhilla asioilla? :D
      Netti tilaaminen on kotiäitien pelastus! Ei tarvitse kierrellä tuntitoltulla kaupoissa ja odottaa millon muksu saa jonkun raivarin :D

      Poista
  5. Mä en äänestä periaate kysymys! Enkä kyllä narisekkaan jälkeen päinkään ;) Sain tästä kyllä kuulla kunniani kotona...

    VastaaPoista
  6. Mä oon melkeen aina tilannu Emilin ulkovaatteet netistä, mutta nyt aijon mennä ostamaan välikausivaatteet ihan kaupasta.Näkee ainakin miltä ne OIKEESTI näyttää, ja ottaa sopivan koon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin oli suunnitelmissa tehdä, mutta laiskuus iski! :D
      Toivottavasti töydät jotkut kivat vaatteet Emilille :)
      PS: Mihin sinun blogisi on kadonnut? :o

      Poista
  7. Mua ei ole ikinä politiikka kiinnostanut, vaikka haluaisinkin että se kiinnostaisi - edes vähän! Onneksi on erinäisiä vaalikoneita, joista saa vähän osviittaa että kuka mahtaisi olla sellainen henkilö jolla on edes vähän samantyylinen arvo- ja ajatusmaailma kuin itselläni. Sitten olen ottanut hieman selvää niistä henkilöistä jotka nousevat sieltä kärkikolmikkoon.

    Henkilökohtaisesti itselleni olisi helpompaa äänestää sellaista henkilöä jota en ainakaan haluaisi presidentiksi! :D

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäpäivänä on kyllä helppoa, etsiä itsellensä sopivaa ehdokasta juurikin vaalikoneiden avulla. Niitä vaalikeskusteluja ei ole niin kiva seurata, kun ehdokkaat eivät vastaa edes kysymyksiin suoraa, jaarittelevat ja puhuvat toistensä päälle :s

      Poista