torstai 19. tammikuuta 2012

Frontside Ollie



Taas yksi mainio päivä takana. 

 Ti-ti on tärkeä<3

Eilen kun olin onnistunut toipumaan kaameasta aamuväsymyksestä, innostuin tekemään suursiivoksen olohuoneeseen.


Jossain vaiheessa kaikki huonekalut oli sikinsokin, kun päätin vaihtaa samalla järjestystä.

Sohvan alta paljastui mahtavia aarteita ;D


Enkä tietenkään älynnyt ottaa kuvaa, kun sain olohuoneen järjesteltyä. Sen sijaan otin kyllä kuvan, kun onnistuin sähläämään TV johtojen kanssa niin, että kaikki muuttui musta punaiseksi! Hups :D


Kuvailin myyntiin meneviä vaatteita.




Tehtiin spakettia ja jauhellihakastiketta. Raastettiin porkkainoita sämpylöihin.


Syötiin reippaasti.
Mimi on aina ollut tosi pieniruokainen, tuosta annoksesta ei mennyt kun enintään puolet suuhun.

Piirreltiin.
Ihan viimepäivinä tytön piirrustuksen on muuttunut paljon. Nyt piirrellää palloja, puolipalloja ja viivoja paljon. Tosin Mimin mielestä ne aina esittävät jotain ihan muuta. Hauskaa kuunnella kun tyttö selittää piirtäessään millon mitäkin "tässä on äiti ja tässä timppa" :)<3


Soittaminen on myös yksi tytön lempi puuhista. Mimin riemuksi (ja äidin korvien kauhuksi) meillä on hirveästi kaikenlaisia soittimia :D Ja huomatkaa asusteet jotka on ihan itte käyty heittämässä päälle ;)


Äidin tekemät sämpylät maistui myös hyvin. Vaikka ilmeestä sitä ei välttämättä uskoisi :)


Tuon 15 palan Hello Kitty palapelin tyttö osaa tehdä jo hujauksessa! Nyt ollaan siirrytty jo harjoittelemaan 20 palan peliä. Sekin sujuu jo hienosti.


Vielä ennen iltapuuhia vähän tanssittiin. Mimi sekos täysin kun kuuli: Robin - Frontside Ollien


Mimillä on ihan uskomattomat tanssiliikkeet, niitä on tosin aika mahdotonta ikuistaa kameralla. Ehdoton päivän piristys kun katselee sitä lanteen keikutusta (mistä lie oppinut :'D)




8 kommenttia:

  1. Mimi on niin ylisulonen tyttö :)! Sun blogia on tosi kiva ja piristävä lukea!

    VastaaPoista
  2. Ihan postaus! Tämmösiä lisää! :) Ja voithan joskus videoida, kun tyttö tanssii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos tepsu<3 No niin kyllä voisinkin, en vaan osaa käyttää kameran videokuvausta (ja on kyllä muutenkin niin huono kamera :s) MUTTA, katsotaan :)

      Poista
  3. olen uusi lukija ja jossain tekstissä mainitsit timon, onko hän kotieläin vai kenties lapsen isä?? en jaksanut kaikkia tekstejäsi lukea asian selvittämiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timo (Käytän yleensä lyhentäänä T:tä) on poikaystäväni, mutta ei Mimin isä :)

      Poista
  4. Mimi on niin suloinen tyttö :)Eikä ole ehkä mitään hauskempaa kuin pienet tanssimassa :D

    http://niinanpieniajatus.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Pitääkin käydä kurkkaamassa myös sinun blogiasi!

      Poista