tiistai 23. lokakuuta 2012

Ihme juttuja

Ihmeidenaika ei ole ohi!  Minun rakas, romu koneeni alkoi vähän temppuilemaan. Ja sitten eräänä päivänä se ei enään edes suostunut käynnistymään. Voi sitä riemua. Mietin taas hiljaa päässäni kuinka tyhmä ihminen oikeasti voikaan olla, kun tekee saman virheen kaksi kertaa?! Ei varmuuskopioita kuvista! Ne jotka ovat seuranneet blogiani pidempään, ehkä muistavat, että menetin kaikki Mimin vauva-ajan valokuvat, kun koneeni kovalevy päätti hajota yllättäen.
No ei auta itku. Vitutuskaan ei auta, mutta silti vituttaa ja lujaa.



No olen täällä kaikessa hiljaisuudessa paiskinut kouluhommia ja ihmetellut tätä meidän uutta arkea. Kamalan aikataulutettua elämää, jossa piereskelyllekkin pitäisi varata aika kalenterista. Onneksi on viikonloput. Sillon ehtii hengähtää, unohtaa rästissä olevat koulutehtävät, joita saa tehdä taas yömyöhään maanantaina, kiukutella rakkaallensa, kun mikään ei ole hyvin, vaikka kaikki on oikesti niin hyvin (<3)

Syysloma oli viimeviikolla. Siihen olin taas kasannut hirveästi kaikkia suunnitelmia, joista mikään ei tainnut totetua. Piti vara kirppispöytä, tehdä näyttösuunnitelma valmiiksi, siivota kaikki kaapit ja kellari, ulkoilla paljon, ommella ja nähdä kavereita. Jotenkin se viikko meni vain yhdessä hujauksessa, se kotiäidin arki vie mukanaan ja päivät kuluu niin nopeasti!



Maamantaina paluu arkeen oikein mallikkaasti. Herätyskello soimassa klo. 6 Minä herään klo.7.40! Töissä olisi pitänyt olla jo 10min sitten ja mä vasta herään, nouuuuu! Olen ilmeisesti unissani sammuttanut herätyskelloni ja jatkanut unia. En ole edes herännyt T:n herätyskelloon, vaikka normaalisti herään pieneenkin kolahdukseen.
Myöhässä töihin, heti loman jälkeen. Ja kaiken huipuksi tulee vielä soitto Mimin pk:ta, että tyttö raukka itkee, tärisee ja valittaa korvakipua! No ei auta, muu kun lähteä nopeasti hakemaan tyttöä ja terveysasemalle. Korvatulehdushan se oli. Tosin vähän outo, kun ei mitään muita sivuoireita ole, kuten kuumetta.



Viimeyönä klo. 2 sain tehtyä näyttösuunnitelmani valmiiksi. 17 sivua teksiä siitä, miten aijon näyttää osaamisena kasvun tukemisen ja ohjauksen näyttötilaisuudessa. Paljon esimerkkejä ja selitystä miksi, miksi ja miksi. Ei oo muuten ihan tältä planeetalta ne tyypit, jotka on keksinyt ton näyttösuunnitelman tekemisen!

Ainiin, se rakas romu koneeni käynnistyi tänään! Ajattelin huvikseni kokeilla, kyllähän sitä suurempiakin ihmeitä tapahtuu? Ja se toimi! Hirveätä surijaa ja pörinää pitää, mutta toimii. 
Ensimmäiseksi kopiot kuvista muistitikkuun ja sitten blogin päivitystä :D


Arvaako kukaan mihin tähän postauksen kuvat liittyy? :))
No meillä oli viimeviikolla pk:sa eka valokuvaus! Sitä treenattiin kotona ja niikun kuvista näkyy hyvin vaihtelevalla menestyksella. Odotan niin innolla minkälaisia kuvia sieltä on tulossa. Kun tua mamman marakatti ei ole aina sieltä kuvauksellisimmasta päästä :D

maanantai 1. lokakuuta 2012

KEHO

Ihana pala arkeen rantouttavan viikonlopun jälkeen? NOOOT!
Mimi tuli kipeäksi, kuumetta ja oksentelua. Ja tasapuolisuuden nimissä minäkin pääsin oksentelemaan viimeyönä.
Mutta koska me elätään niin vauhdikasta aikaa nykyään, ei me ehditä pitkään sairastella :D Tänään aamulla kaikki oli jo parempaanpäin. Meinasin kyllä saada pienen kohtauksen, kun tänään huomasin Mimillä muuteman punaisen näppylän! Lääkeri käynnin jälkeen kuitenkin selvisi, että mitään rokkoa sen ei pitäisi olla, vaan atooppista ihottumaa. Huuuuh, olin niin helpottunut. Ei nimittäin ole varaa olla poissa työssäoppimis jaksolta.

Pikku Kissa<3
Ja sitten toiseen aiheeseen! 

 Vaaka näytti tänään hyvin miellyttäviä lukemia 50kg!
Olen siis hyvin lähellä minun entisiä mittojani, eihän siihen mennytkään kun melkein 3 vuotta :D

63cm
 Noin vuosi sitten kun mittailin vyötärönympärystä se oli 70cm

Tän verran oon kaventunut!



Vieläkin saisi kiinteytettyä tätä kehoa jotenkin. Paino on tippunut, mutta sitä ihanaa löllöä löytyy edelleen. Maha se vasta murheenaihe onkin. Raskauden jäljiltä se on sellanen löllärö ja arpinen. Saakohan sitä ikinän kasaan?

perjantai 28. syyskuuta 2012

Valehtelisin jos väittäisin

Taas on vierähtänyt aikaa siitä kun viimeksi päivitin blogia. Kauanko siitäkin jo on? kaksi tai kolme viikkoa ainakin! En tajua, tätä ajan menoa!

Valehtelesin jos väittäsin, että en oikeasti ehtisi postailemaan. Vaikka tekemistä onkin enenmän kun laki sallii, kyllä mulla on myös niitä hetki kun en tee mitään järkevää, röhnötän sohvan pohjalla tai pöyrin netissä lukemassa kaikkea hömppää. Ne hetket on tärkeitä, eikä vain yksinkertaisesti ole huvittanut käyttää sitä aikaa blogin päivitykseen. Vaikka keikkea onkin tapahtunut, mitä ehkä olisi kiva kirjoittaa muistiin, muttamutta...mitäpä sitä valehtelemaan ei ole vaan huvittanut.

Loppukesän viimeinen mansikka suuhun. Kuva parin viikon takaa.

Ensiviikolla mulla alkaa työssäoppimisen jaksa päiväkodissa! Jee, olen niin innoissani tästä :) Rakastan lasten kanssa touhuamista ja kiva nähdä miten päiväkotimaailma pyörii työntekijän näkökulmasta. Plussaa on myös lyhyt työmatka n.10min Verrattuna siihen tunnin koulumatkaan mikä mulla normaalisti on, tää on luksusta! Sekä läksyistä ja tenteistäkin tulee kuukausi lomaa. Mitähän mä keksisin nyt kaikille illoille, kun jää niin paljon sitä aikaa? :D Ehkä alan taas päivittämään tätä uinuvaa blogiani? 



Viimeviikonloppuna juhlittiin synttäreitäni, minäkin olen jo 24v! Huhhuh. Ikäkriisiä lievittää vähän se, että ulkoisesti olen edeleen verrattavissa 16 vuotiaaseen :D Kysyttiinpä multa papereitakin kun olin ostamassa murulle heräteostoksena sytkäriä, jossa luki I love you :)<3

Ja kun kävin tutustumassa päiväkotiin, jonne menen työssäoppimaan niin sielläkin sain kuulla: "Ei heti uskois, että oot aikuisopiskelija" :D  Kiva näyttää nuorelta, mutta jos nyt edes siltä 18 vuotiaalta näyttäis?

Tämä viikonloppu meneekin aika rauhallisissa merkeissä, kerrankin! Tuntuu, että kun viikolla ei ehdi oikein tekemeen mitään, niin viikonlopulle kasaantuu kaikki menot. T huitelee työasioilla viikonlopun ja me tytöt aateltiin vaan tsillata, ulkoilla ja shoppailla ;)

Ihanaa syksyä<3

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Taas niitä muumeja

Iiiik, taas on ilmestynyt aivan ihana, uusi muumimuki!

Tämä tuote on osa Stockmannin 150-vuotisjuhlien kunniaksi suunniteltua 150 Edited Collection -mallistoa, johon kuuluu uniikkeja numeroituja erikoistuotteita.

Mukissa seikkailevat Muumi-hahmot sellaisina kuin Tove Jansson suunnitteli ne Stockmannin lahjapaperia varten 1950-luvun lopulla.


Pistin tilauksen heti kun huomasin, facebookissa linkin tästä. Vaikuttaa aika  halutulta mukilta, joten suosittelen tilamaan nopeasti, jos haluaa itselleen :)

Mitäs tykkäätte? Minusta (taas kerran) aivan ihana!

tiistai 4. syyskuuta 2012

Hyvää ja kaunista

Näen sinut, olet olemassa
Kuulut tänne, olet tervetullut
En halua muuttaa sinua
Näen sinun erityisyytesi
Olet arvokas, tärkeä, uniikki
Näen olemuksesi ja potentiaalisi
Sinulla on paljon annettavaa tässä 
ja muissa tilanteissa
Tuen sinua olemaan vielä paremmin oma itsesi
Voit onnistua, pystyt onnistumaan, ansaitset onnistumisen



Kuinka monelle tuli mieleen (oma) lapsi? Varmaan kaikille. Minullekkin tuli.
Mutta jos mietitäänkin nyt itseämme
Menee vähän vaikeaksi, en ole kolmeen vuoteen ajatellut itseäni. Mutta nyt on  korkea aika oppia rakastamaan itseään ja hyväksymään itsensä sellaisena kun on.

Miten sitä voi rakastaa muita, jos ei ole ensin oppinut rakastamaan itseään?

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Minuutti peliä

Kiirettä pitää, mutta vielä jaksaa hyvin!


Meidän arki alkaa tavallisesti,
klo.6 aamulla. Minä pomppaan sängystä ylös ja 30min tuunaan itteäni koulukuntoon. Siis meikkaus, hiukset, pukeminen ja syöminen. Sitten on Mimin heräämisen vuoro. Toisinaan tyttö heräilee itsekkin, joskus pitää mennä herättelemään. Mimin aamutoimiin menee myös se 30min. 

Klo. 7 lähdetään kevelämään päiväkodille. Siellä Mimi on ollut aina ensimmäisenä omasta ryhmästään. Toisinaan ei ole edes omaa hoitajaa heti aamusta, vaan tyttö menee isojen puolelle. Ihan hyvintuulisena jää sinne. Viime perjantaina oli aivan ihanaa, kun vein tytön hoitoon ja vastassa oli uusi hoitotäti ja hän sanoi: " Mä olenkun kuullut tästä tytöstä, hän on kuulema aivan ihana tapaus!" <3

Klo. 7.30 pitää olla bussipysäkikllä. Jos myöhästyy seuraava bussi tulee 40min päästä. Viimeviikolla kerran bussi ajoi mun ohi! Ai että, vit*tti :D

Klo. 8 jälkeen hyppään pois bussista ja saan juosta kouluun. Bussipysäkki ei ole meinaa ihan siinä koulun vieressä.

Klo.8.15 astun yleensä sisään kouluun. Sillon pitäisi olla jo istumassa tunnilla. Etsin nopesti oman luokan ja saavun tunnille n.5min myöhässä.

 Peruspäivä.

Tänään käytiin vähän kaupoilla ja...


...meidän talvi näyttää tältä ;)

perjantai 17. elokuuta 2012

Tsillaa beibi

Mulla on tahat ja yks juttua mitä pitäis tehdä.


Ommella.
Käytiin eilen Eurokankaassa, joten nyt löytyy fleeceä valkoisena, vaaleanpunaisena, harmaana ja pinkkinä jos joku on vailla rusettihattuja :)


Siivota.
Tänäänkään en päässyt kouluun. Nousin kyllä jo hyvin toiveikkaana klo.6!!! ja laitoin itteni valmiiksi. Mutta kun menin herättelemään Mimiä ei se vielä ollut täysin terve. No jos maanantaina?


Maja. 
Mimi kasasi sohvalle tyynyjä, meni niiden sekaan istumaan ja kertoi, että se on maja :)<3 
Pitäisi siivota, MUTTA, miten mä voisin raaskia siivota pois, toisen tärkeää majaa?

Hommaa riittää.
Joten mua ei varmasti huvita tehdä mitään muuta kun, kuunnella super piristävää ysäri musaa ja tanssia!


Puspus.