sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kirjoja

                                 Meillä tykätään kirjoista, niin Mimi kun minäkin.


Olohuoneessa on paikka Mimin kirjoille, tästä hän saakin helposti napattua kirjoja alas. Yleensä ne onkin kaikki laittia levällään ja minä saan usemman kerran päivässä pistää ne takaisin hyllyyn, että kaaos pysyisi edes jotenkin hallussa.






Sitten käännellään sivuja ja ihmetellään, kun joka sivulla on niin jänniä kuvia. Osoitetaan kuvia ja mietitään mikä, mikäkin kuva on. Tunnustellaan erinlaisia pintoja tai painellaan nappuloita josta kuuluu ääniä.

Peilikuvaa pitää välillä vähän pussata ja halia



Kerran kun luettiin tätä eläin kirjaa, kyselin häneltä missä mikäkin eläin on, ja Mimi parhaansa mukaan koitti niitä osoitella. Sitten kun kysyin: "Missä äiti on?" Niin Mimi osoitti hyvin tietävän oloisesti tuota KUKKOA! :D

                
Nämä taitaa olla tämän hetken suosikit. VauKirjasta kaksi ylempää, alin on kirpparilta.



Minä luen nyt Torey Haydenin kirjottamaa Toisten lapset, kirjaa. Olen lukenut samankirjan joskus vuosi sitten, muistelin että se olisi hyvä. Samoja kirjojahan voi (ja kannattaa) lukea useampaa kertaa. Niinkuin samoja leffoja voi katsoa useampaan kertaan. Aina älyää jotain uutta.
Kirjan takateksti:
Pieni poika toisteli kaikuna muiden ihmisten puheita ja radion sääennusteita. Kaunis seitsemänvuotias tyttö oli saanut vanhempiensa raa'asti pahoinpitelemänä aivovamman. Vihainen ja väkivaltainen kymmenvuotias poika oli nähnyt, kun hänen äitipuolensa murhasi hänen isänsä. Ujo kaksitoistavuotias tyttö oli erotettu katolisesta koulusta raskauden takia. Yhteistä kaikille neljälle oli se, että heidät sijoitettiin erityisopettaja Torey Haydenin luokalle. He saivat rakastavan ja ymmärtävän opettajan, joka ei koskaan lakannut välittämästä ja joka yhdisti rakkaudetta kasvaneet lapset yhdeksi perheeksi. Torey Hayden on työskennellyt erityisopettajana kouluissa, sairaaloissa, laitoksissa ja yliopistoissa. Hänen lapsia ja lapsipsykologiaa käsitteleviä kirjojaan on käännetty lukuisille kielille. Tiikerin lapsi, Auringonkukkametsä, Sähkökissa, Nukkelapsi ja Hiljaisuuden lapset ovat olleet menestyksiä myös Suomessa. Suomentanut Seppo Raudaskoski

En voi liikaa hehkuttaa miten ihania Torey Haydenin kirjat ovat! Vaikka niissä kerrotaankin aina lapsista joita on kohdeltu todella huonosti tai joilla on jokin vakava sairaus/vamma, kirjoissa on myös niin paljon rakkautta ja toivoa. Monet itkut, mutta myös naurut on tullut kirjoja lukiessa. Ja se että kirjat perustuvat tositapahtumisiin, lisää niiden maagisuutta.
Näitä kirjoja lukeassa muistaa taas miten hyvin meillä asiat oikeasti ovat, miten pieniä meidän murheet oikeasti on.
Nämä on myös auttanut minua löytämään työn, jota haluan tulevaisuudessa tehtä. Haluan työskennellä lasten parissa, mieluiten mielenterveys ongelmista kärsivien kanssa.


                                                               Mitä teillä luetaan?

perjantai 29. lokakuuta 2010

Liikkumista ja puhumista

Olen ihaillut ja ihmetellyt, kun monien seuraamieni blogien pikkuiset ovat niin taitavia jo liikkumisissaan. Puolivuotiaat nousevat seisomaan ja 8kk ikäiset lähtevät kävelemään. Meillä ei tosiaan mene näin.
Mimi on ollut hyvin rauhallinen liikkumisien suhteen.
n.6kk ikäisenä vasta pyörästi lattialla ympäri. Liikkeelle lähdettiin ryömien, vasta 8,5kk vanhana. Mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa.

Ollaan kerran käyty fysioterapeuttilla, siellä todettiin kaiken olevan kunnossa "Mimi oppii omaan tahtiin."  Niin olen itsekkin todennut. Vaikka oppimisen tahti ei ole päätähuimaavaa, se ei mitään haittaa. Olen nauttinut siitä kun Mimi on ollut niin pitkään vauva. Vauva ikä on loppujen lopuksi niiiin lyhyt.
Tällä hetkellä meillä harjoitellaan seisomista, pystyyn ei itse päästä, mutta jos minä laitan Mimin tukea vasten, pysytään siinä pystyssä hienosti pari sekunttia :) Itse noustaan vasta polvilleen.


Vaikka fyysinen kehitys on hidasta, niin älyllinen ei. Mimi on viimepäivinä oppinut sanomaan: IMURI. (Se on tällähetkellä  ihan lempisana.) Eihän se tietenkään kuulosta samalta kun aikuisen suusta, mutta täysin tunnistettava sana kuitenkin. Ja kun Mimiltä kysyy: "Mitä imuri sanoo?" Tulee vastauksesi: "Hurrrrrrr" :D Ihana!

Todenneköisesti meillä lähdetään kävelemään vasta ensikesänä, mutta siinä vaiheessa myös puhutaan ja päristään paljon!

Kirpparilla

Tänään tuli käytyä kirpparilla taas pitkästä aikaa. Hirveästi en mitään löytynyt, vähän Mimille vaatteita vain.

H&M maastonvihreät housut, Lindexin veluuri legginsit, tykkään näistä paljon, odottelenkin jospa näitä tulis taas Lindexille myyntiin. Niistä lökäpöksy mallisista tähti housuista en tykkää niin paljoa.
 Sitten H&M Liila body, Kinderit pipo ja Lindex ökökkä haalarit koko 56. En vaan voinut vastustaa :D Meille ei ole siis tullossa vauvaa (ainakaan lähivuosina) Nämä menikin nyt nuken päälle. Ja huomatkaan kenen oli pakko ängetä kuvaan mukaan ;D



Tuo nukke on mun mummoni tuonut Mimille jostain ulkomaanreissultaan (en nyt millään muista mistä.)
Paljastui pieni yllätys kun kiskoin nuken päällä olevaa haalaria pois. Lattialle tipahti pieni pussi josta löysin Mimin nimikirjaimet.Ilmeisesti mummini oli nämäkin ostanut kyseiseltä reissulta, pistänyt talteen nuken vaatteiden alle ja unohtanut sinne :D No olipas hyvä, että keksin vaihtaa nukelle vaatteet, muuten olisi nämäkin aarteet jäänyt löytämättä!



Tänään tuli taas vähän siivoiltua Mimin vaatekaappia. Kaikki pieneksi käyvät vaatteet pois. Ei niitä nyt ollut paljoa sinne ehtinyt kertymäänkään, yksi pieni pino vain.
Pienistä vaatteista tulikin mieleen, että mulla odottaa edelleen se Ikean kassillinen vaatteita, jotka pitäis listata huuto.nettiin, jos joskus haluan päästä niistä eroon. Ääääh ei jaksa.









tiistai 26. lokakuuta 2010

Pientä kivaa

Tänään tuli käytyä Itäkeskuksessa. Tarkoitus oli ostella Mimin syttäreille jo vähän tarvikkeita. Muutakin sitten tarttui mukaan :)


Tiimaris löytyi tuo ihana kynttilä. Stokkalta ilmapollot ja servetit. Serveteiksi valitsin nuo kulta kuvioiset, koska ne sopii yhteen kahvi astiaston kanssa. Noista ilmapalloista puhalsin yhden Mimille tutkittavaksi. Mutta se meni ihan itsestään rikki! Ei ollut mitenkään ylitäyteen puhallettu edes, yhtä-äkkiä vaan POKS! Toivotaan että noi kaikki ei ole tollasia itsestään tuhoutuvia :s


H&M:sta rukkaset, sukkahousupaketti (tämä on jo kolmas paketti näitä samoja! Meillä joutuu sukkikset kovalle kulutukselle, eikä pysy kauvaan siistin näköisinä.) Villasukat (meillä ei ole mummoja jotka kutoisi tälläisiä :/ ) Hiuspannat ja nuo leopardi sukat oli aika turhakkeita, mutta en voinut vastustaa. Sukat on myös ihan pakko hankkia kokoa isompana, näyttää siltä että Mimi-minijalka on vihdoin alkanut kasvattamaan jalkojaan ja koko  16/18 on  jäämässä pieneksi.


Jasper Juniorissa on muuten meneillään jotkut puolenhinnan päivät! Nämä Reiman töppöset tuli sieltä ostettua. Meillä ei kävellä vielä (ei lähellekkään) joten nämä töppöset on tosi käteviä. Ruskeat ja vaaleanpunaiset myös tahtoisin, mutta ei tunnu mistään löytyvän.
Olisin muutakin halunnut katsella liikkeestä, mutta kun se on niin älyttömän pieni ja ahdas...ja kun kaikilla asiakkailla on vielä rattaat, voitte vaan kuvitella miten tukossa koko kauppa on.

maanantai 25. lokakuuta 2010

1v synttäri asu?

Tässä on pitänyt ruveta jo miettimään, mitä Mimille päälle pistetään synttäreille.
Koska rahaa menee jo juhlien järjestelyihin paljon, ajattelin (tai oikeastaan joudun) käyttämään jotain mitä kaapista jo löytyy.
Tässä on jotain mitä olen miettynyt.
Kappiksen söpö body (uusi) ja Netx villakangashame. Sitten varmaan valkoiset sukkikset ja päähän rusetteja tai kukkapanta? Mutta onko liian arkinen asu? Hamekkaan ei ole mikään uudenveroinen...





Tämä bogin asu on vielä käyttömätön. Tosi nätti, mutta ei tämäkään taida olla tarpeeksi juhlava?




Tämä asu on oma suosikkini. Mutta tämä sama mekko oli päällä myös ristiäisissä! Onko se jo liian nähty? :D
Tämä on kanssa ihan kiva, mutta jotenkin olen siten mieltä että asun pitäisi olla hempeä. Tuo on enenpi sellanen pikkujoulumekko. Uudet sukkikset tosin ostaisin, en mitään nukkavieruja aatellut sentään laittaa.
Ja tässä viimeinen vaihtoehto. Ihan jees. Mekko tosin saattaa olla vielä liian iso mini-mimille :D



Vinkkejä otetaan siis vastaan! mikä on suosikkisi? Vai onkohan mun sittenkin viisasta ostaa jotain muuta? Ettei sitten kun katsotaan isompana kuvia, Mimin ei tartte kauhistella "Apu Äiti! Mitä sä oot oikeen miettinyt kun oot pukenut mulle tollaset vaatteet!" :D




Loppuun vielä pieni Ikea vinkki:

Voita lastenhuoneen sisustuskäynti ja IKEA-lahjakortti!

http://www.ikeafamily.fi/fi/index.vm

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

+7kg

Mimin syntymästä on tosiian kulunut melkein vuosi jo, mutta mulla on edelleen 7 ylimmääräistä kiloa raskaudesta. Olen todella katelliin niille jotka ovat kuukauden päästä synnytyksestä taas samoissa mitoissa, kun ennen raskautta.
Mulla tosiaan kertyi kijola paljon. Paino siirtyi uusille kymmenille...kolmesti. Odottavan aika on pitkä, varsinkin kun odottaa yksin. Illat oli yksinäisiä, karkkipussi tais olla sillon mun paraskaveri.

Mutta nyt oon niiiin kyllästynt tähän, vähän pulleaan vartalooni. Tää ei ole mua, en tunne itseäni kotoisaksi ja hyväksi tässä kropassa. Nyt on aivan pakko päästä takas vanhoihin mittoihin!
Nyt siis saavat herkut jäädä vähemmälle ja liikuntaa lisää.
                                                                Ennen
                                                                Jälkeen
Nyt

Kokovartalo kuvia ei pahemmin ole, mutta kyllä noistakin näkee. Ensin olin pieni, sitten iso, sitten keskikokoinen. Nyt haluan olla taas pieni.
Eli tulen täällä kirjoittelemaan myös, miten tämä painon pudotus projektini etenee.

lauantai 23. lokakuuta 2010

perjantai 22. lokakuuta 2010

Prinsessa ja puolet valtakuntaa

Ajattelin esitellä nyt vähän Mimin huonetta.
Me asutaan kerrostalon alimmassa kerroksessa, kolme huonetta, kettiö ja liian pieni vessa. Ja kiva maaparveke joka kaipaa vähän laittamista (toimii käytännössä varastona nyt :D)
Mimillä on se isompi huone, koska mä en tarvitse muuta kun sängyn ja vaatekaapin.
Huone on vähän keskeneräinen... niinkun kaikki muukin täällä, mutta pikku hiljaa yritän saada tätä kämppää "valmiiksi."

Tälläinen on näkymä ovelta. Valkoista, vaalenapunaista ja beigeä. Tuo tuolin rötiskö on aivan kamala :D Olen yrittänyt naamioida sitä vähän tolla kankaalla (pussilakanalla :D) Sen tilalle on tulossa kyllä ihan kunnollisen lepotuoli, mutta sopivanlaista ja sopivan hintasta ei ole tullut vastaan :/ Ja sitten haluasin tuon pöydän ja tuolin takana olevaan seinään jonkun hyllyn, seinät näyttää muuten niin alastomilta :D


Kalustekauppa.comista tilattu lipasto. Pitää sisällään nyt ne liinaveetteet.
Hyllyn päällä on aaltomalja jossa on tutit, mistä on pienet tytöt tehty -kyltti ja Pentikin pupu.
ÄP laatikko, joka on tuunattu lelulaatikoksi. Huomatkaa että T:stä on lähtenyt jo pala, parempiin suihin :D
Kifarri on viimevuoden joululahja. Tätä halitaan paljon ja Mimi on nimennyt sen Paapaksi :)<3
Hiiri naulakot, on tuon lelulaatikon yläpuolella. Niissä roikkuu nyt kummilusikka, nomination ja ihanat pinkit söpöily kengät.
Pinnasänky on Stokkalta (en muista nyt merkkiä.) Pinnasuoja vähän rytyssä. En oikeastaan enään edes yritä oikoa sitä, koska se on taas hetken kuluttua samannäköinen. Mobiili on kanssa Stokkalta. Tästä ollaan tykätty paljon! Aluksi surin, kun ei ollut varaa ostaa sellasta pattereilla toimivaa, kaukosäätimillä käytettävää joka soittaa kaikkia hienouksia. Ei sureta enään. Tämä "vanhanaikainen" on aivan ihana :)
Sopivia verhoja oli mahdotonta löytää. Eurokankaasta löysin onneksi tuon kivan kankaan, josta ompelin verhot. Nurkassa yhdistelmävaunut, jotka eivät ole nyt käytössä. Noitten vaunujen paikalle haluisin Ikeasta sellasen pinen hyllykön (johon voisi laittaa leluja.)


Ja sitten vielä lamppu. Tuo ei valaise juuri yhtään, mutta on ihan söpö. Sydämmet on itse lisätty siihen roikkumaan. Lamppu on Anttilasta.

torstai 21. lokakuuta 2010

Vaatteiden säilytystä

Mimin vaatteet olivat ennen säilyksessä lipastossa. Mutta kun vanhan, rämän lipaston tilalle hankittiin uusi,piti vaatejärjestelyt miettiä uusiks. Uuteen ei millään mahtunut kaikkia vaatteita ja olisi vähän tyhmää säilyttää osaa kaapissa ja osaa lipastossa.
Raivasin siis Mimin huomeen liinavaatekaapista muuteman hyllyn tyhjäksi, jonne vaatteet ihan kivasti mahtuivat. Tuo kaappi on kyllä aivan surkea, ihan ihmeellisiä noi hyllyjen korkeudet, eikä voi edes muuttaa niitä! Murr.





Ylhäällä housut, sitten sukkikset ja yöasut, sitten paidat ja bodyt ja alinpana tunikat, t-paidat, haalarit, minihameet ja puolipotkarit vielä niiden päällä (tykkään käyttää niitä Mimillä yöllä, kun sukat se repii aina pois :D)





Henkarikaapissa on hupparit, neuleet, mekot, tunikat jne. Alkaa olemaan jo aika täyttä.


Kaapin ovessa roikkuu mitä milloinkin, nyt mekko joka on hankittu ristiäisiä varten ja mahtuu vieläkin (koko 68 :D)



Sitten eteiseen. Arkkupenkki pitää sisällään Mimin talviasusteet.



Ja kaapeista on raivattu pätkä Mimin ulkovaatteille (siivosin muuten eilen ton kaapin, ei ole enään noin kaaos! :D)




Ja naulakossa roikkuu millon mitäkin.

tiistai 19. lokakuuta 2010

uusi lipasto

Tänään saapui Mimin ennakko synttärilahja. Nimittäin aivan ihana antiikkikäsitelty lipasto, kalustekauppa.comista.

Ovea tultiin koputtelemaan vähän yhdeksän jälkeen tänä aamuna, tiesin että  lipasto on tulossa. Oven takana seisoo leppoisan näköinen parrakas mies ja ilmoittaa, että: "tossa toi paketti nyt olis" Niin siis se oli rapun ovensuulla. Me asutaan ekassa kerroksessa, mutta tänne on kuitenkin se 7 jyrkkää porrasta. Kerron vähän nolona, että mulla ei ole mitään kantoapua nyt. Mies vain sonoo, että hänen työnsä ei oikeastaan ole pakettien kantaminen kotiin saakka. No V**** jeee, ajattelin siinä vaiheessa.
Ihan helpostihan minä tuon mertrin mittasen paketin tänne kannnan, eihän siellä sisällä ole kun yksi valmiiksi kasattu lipasto. Mimi vaan rintareppuun ja hommiin. No ei onneks :D
Kiitos sille ihanalle miehellä joka kuitenkin kantoi sen tänne. Olisin antanut vähän tippiä jos olisi ollut käteistä :/


Tällänen se sitten oli. Kauniinpi kun odotinkaan! Mutta yllätys oli suuri kun aloin laittamaan, Mimin vaatteita sinne. Ei mahdu! Meillä oli Mimin vaatteet säylytyksessä Ikeasta ostetussa lipastossa (joka kuitenkin hajosi alle vuoden käytön jälkeen!) Mutta sinne mahtui aivan uskomattoman paljon vaatteita! No ei voi muuta, kun raivata pari hyllyä tyhjäks liinavaatekaapista.


Täällä on hallinnut kokopäivän aivan uskomaton kaaos. Eteinen näyttää siltä, että stunami olis iskenyt. Tai näytti, nyt suurin osa roskista on saatu jätesäkkeihin.


Illalla Mimillä oli päällä Tuttaa. Tulee ihan vauva ajat mieleen tosta asusta, kun Mimillä oli samaa hippo kuosia olevat puolipotkarit kokoa 50 aaaaw :> Mulla onkin usein tapana metsästää kirppareilta ja huuto.netistä samoja vaatteita isompina, mitä ollaan ihan vauvana käytetty :D En tiedä mikis... ei niitä tule edes pahemmin käytettyä, jotain nostalgian kaipuuta varmaan :D

maanantai 18. lokakuuta 2010

Lidl on halpa :D

Tänään oltiin ajoissa liikenteessä, kello 9.30 oltiin jo ulkona asunnosta (se on meille erittäin hyvä suoritus.)
Oon parina viimepäivänä palellut tuolla ulkona, niin päätin laittaa kerrankin kunnolla päälle. No eipä siellä tietenkään  tänään ollut kylmä! Hyvä minä. Siinä sitten auringon paisteessa, ylipukeutuneena matka jatkui Lidliin.
Tarkoitus oli hakea tämä. Korva/otsa -kuumemittari. Tällästä oli tarkoitus toivoa joulupukilta, mutta koska tämä oli niin halpa nyt, niin pakko oli ostaa, hinta 12,99€.
Mulla on ollut uskomattoman huonotuuri aina kuumemittareiden kanssa. Meille on 4 kuumemittaria. Yksi apteekista ostettu tuttikuumemittari. Ei toimi meillä, kun Mimi ei pahemmin tuttia syö, varsinkaan tuollaista vähän oudon mallista. Meillä on myös tuttikuumemittari nro. 2. Se on lahjaksi saatu, täys turhake sekin :D
Sitten löytyy stockmannilta ostettu, vauvoille tarkoitettu sellanen perinteinen kuumemittari. Joo ei toimi. Antaa aina ihan ihmeellisiä tuloksia. Esim. kerran kun Mimillä kuumetta jotain 38 astetta, mittari näyttää 35.
Sitten vielä yksi. Sellanen vanha, perinteinen kuumittari. Se jopa toimii! Mutta vähän hankala noin pikkusen kanssa, kun pitää kainalossa pitää melkein minuutti.
Eli mun tuurilla tänän uuden mittarin kanssa tulee myös ongelmia. Vähän sitä jo tutkiskelin. Ehkä vähän liikaa toimintoja. Näkee mm. päivämäärän ja kellon ajan :D Ihme että ei kalenteria, johon voi laittaa omia muistiinpanoja.

Jotain muutakin tarttua kaupasta mukaan. kolmen paidan setti ja kahdet sukkikset. Joo ei oltais tarvittu. Nämä on sopivat ehkä vuoden päästä (jos sillonkaan) Mutta kun oli halvat! Paidat yhteensä 5,99€ ja sukkikset 2,45€ kappale.

Tuo harmaa paita on aivan ihana! Nuo muut vähän blää, mutta ihan passeleita arkipaitoja (sitten kun ne on vihdoin sopivia.) Sukkikset oli aivan ihania! vaaleanpunaista, ruskeaa ja vielä kauris. Oli myös paksut ja laadukkaan tuntuiset. Tykkään :)


Mimillä tänään aikamoiset söpöstely vetimet päällä. KappAhal cupcake tunika, H&M body ja sukkikset.