maanantai 4. heinäkuuta 2011

Syömingit

Eilen oltiin minun mummoni synttäreitä juhlistamassa.

H&M H&M H&M

Mimillä oli ekaa kertaa päällä tyllihame, aika söppänä! ;> Tosin aika epäkäytännöllinen myös. Valkoinen paitakaan ei kauvaan ollut valkoinen. Juhlien jälkeen siinä oli mm. punaisia mehutahroja ja suklaakakkua. Olin laiska ja heitin paidan vain liukenemaan fairiveteen. Ajattelin että illalla sitten hinkkaan tahrat pois, mutta kaikki tahrat oli kadonnut pelkässä liuotuksessa WAU!

Tänään oltiin syömässä Fondassa. Söin ekaa kertaa hampparia kunnon ravintolassa. Hyvää oli, mutta ihan yhtähyvää saa mäkkäristäkin. Ranskalaiset kyllä päihitti mäkki-ranskikset ihan 6-0!


Mimi on ollut ravintoloissa mukana syömässä, ihan siitä saakka kun oppi istumaan. Minä olen oppinut paljon siitä, mitä kaikkea kannattaa varata mukaan lapselle. Kynä, paperi ja rusinat on mulla nykyään vakiovarustus, joskus myös joku pikku lelu.

Purkkiruuille Mimi sanoi ei, siinä vuoden ikäisenä. Ravintoloissa tyttö saa aikuisten annoksista maistiaisia omalle lautaselle. Omaa annosta ei olla vielä tilattu, koska sitä ei koskaan tiedä syödäänkö siitä 1 lihapulla, vai 10.

Syömingeitten jäleen, kierreltiin kauppoja. Mimille ostettiin syksyä varten Jonathan tähti välikausihousut ja rukkaset.

Beigen värisinä. Haluisin vielä ruskeana ne henkseli malliset housut. Jos niitä on vielä jäljellä kun tulee paremmalt ale prossat, niin pitää kyllä ostaa. Beiget sopii paremmin meidän vanhaan cupcake takkiin ja ruskeat sopis paremmin siihen uuteen takkiin. On se kuulkaas tarkkaa! :D

Pikku ponnari pää, piirtää posteihin :>


11 kommenttia:

  1. Itse tykkään just valkoisista vaatteista lapsilla kesällä, koska yleensä kaikki tahrat lähtee helposti.

    Tyllihameet ei ole minusta yhtään epäkäytännöllisiä vaan päinvastoin! Kuivuvatkin alta sekunnissa=)

    VastaaPoista
  2. Jarna: Mäkin tykkään paljon valkoisista vaatteista, niin tytöllä kun itsellänikin :)

    No konttaavalla/polvilla kävelevällä tytöllä oli vähän epäkäytännöllinen, kun helma jäi kokoaika alle :D

    VastaaPoista
  3. Pitää joskus kokeillakin tuota fairilla liuottamista. aina kironnut kun ei saa vaatteita puhtaaksi, mutta ehkä tuo toimii :D

    -Heidi

    VastaaPoista
  4. Hei,kuuluiko tekemästäsi kenkäreplasta mitään? Saitko uudet tilalle tms?

    VastaaPoista
  5. Heidi: Kannattaa kyllä kokeilla! Puuvilla vaatteesta, melko tuoreat tahrat katosi täysin :))


    Anonyymi: Sain Ellokselta vähän epäselvän vastauksen. Kengät olisi pitänyt palauttaa, käyttäen palautuslappua (jota mulla ei tietenkään enään ollut) Eikä viestissä selvinnyt saanko uudet kengät vai rahat takaisin.
    Sitten mulla oli kaikkeamuuta kiirettä, ja sitten tuli se nettikatko ja unohdin kokoasian.
    Kengät olisi pitänyt palauttaa 2 viikon sisällä, se aika oli jo umpeutunut kun taas muistin kengät! :D

    VastaaPoista
  6. Konttavalla kaikenlaiset pitemmät mekot ja hameet on syytä jättää juhlakäyttöön, sen verran epäkäytännöllisiä ovat. Mutta pian Mimi jo juoksee, niin sitten tyllit heilumaan!=)

    VastaaPoista
  7. mimi on älyttömän suloinen tyllihameessa ja valkoisessa paidassa:) tuli kyyneleet silmiin kun on oho suloinen näky, onko tää tervettä!:D

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Hehee oot ihana! :D Kyllä mullekkin tulee kyynel silmään herkästi. Olen vähän herkkis :3

    VastaaPoista
  9. niin sulonen mimi! en kestä!!
    lilli

    VastaaPoista
  10. sulla on kyllä maailman sulosin tyttö! ;o

    VastaaPoista
  11. Lilli: Voi että, koita nyt kuitenkin kestää. En haluaisi menettää hyvää lukijaa :D<3

    Anonyymi: Jokainen äiti pitää varmasti lastaan maailman suloisinpana, mutta kiva kun joku muukin pitää! :D

    VastaaPoista