olen matkalla alabamaan

Taidan olla jo surullisen kuuluisa siitä, että mulla on aina jotain ongelmia tietokoneeni kanssa. Nyt on ilmeisesti (jo toisen kerran) virtakytkin hajonnut! Enkä tiedä koska saan sen korjautettua.

Mutta jotain hyvääkin. Minä lähden huomenna pariksi päiväksi Poriin! Odotan innolla ja kauhulla ensimmästä kahden päivän lomaani, ilman Mimiä. Luotan kyllä siihen, että mimi pärjää ja viihtyy mummolassa. Toivottavasti mullakin on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, ettei ihan kauhea ikävä tule.

Junamatka myös pelottaa. Mulla on jostain syystä pieni kammo junia kohtaan. Olen koko tämän päivän ollu pienessä paniikissa sen takia. Toivottavasti tää olisi kuitenkin sellainen kammo, joka hellittää kun kohtaan sen. Luulen, että se matka junalle on se pelottavin vaihe. Kun pääsen junaan istumaan, alkaa helpottamaan. Toivon ainakin.

Edistys askeleet

Mimi on nyt viikon verran kävellyt, niin että pidetään käsistä kiinni. Tämä on meillä jo aika hurja edistys! Tästä ei voi olla enään pitkämatka siihen, että tyttö alkaa ihan itse kävelemään.

Tykkää myös työnnellä omia rattaita. Ihan huippua, kun noista rattaista saa säädettyä työntöaisan "taapero tasolle" :D

 

Kävely on rankkaa puuhaa. Välillä pitää päästä vähän keinumaan. Nalle mukana, se on tärkeä. Niinkun ne kymmenen muutakin nallea :D

Ja loppukevennyksenä vielä:

 

Tänään kun taas sovittelin pukua en voinut muuta kun nauraa itselleni. Kuinka tyhmältä sitä ihminen voikaan näyttää?

Nyt mua ei kuitenkaan enään naurata, silmä alkaa selvästi jo tottua tohon potkupukuun :D

Timo tykkää, kun vaihdan söpöt pikku yömekot tähän ;D

Turha tilaus, mutta tulipahan tehtyä

Näpyttelin muutema päivä sitten pienen tilauksen Gina Tricot:n. Alesta löytyi jotain, jota olin jo pitkään himoinnut.

Vihattu ja rakastettu jumpsuit! Tälläisestä olin haaveillut jo ties kuinka kauvan. Maailman hassuin ja mukavin oloasu :D

Riemu loppui lyhyeen kun vedin puvun päälle. Puvut on ilmeisesti suunniteltu vähintaan 175cm pituisille, haarat roikki mulla polvissa. Otin S kokoa.

Ajattelin sitten vaihtaa puvun kokoa pienenpään, jos se olis vaikka vähän lyhkäsempi?

Tilauksen mukana ei tullut mitään lappua tai lippua. GT:n sivuilta lueskelin että, palautus lipuke pitää tulostaakin itse sähköpostista?! Just, onpas ihmeellinen käytäntö. Entäs ne joilla ei ole edes tulostinta? (mulla onneks on) Lueskelin vähän lisää ja huomasin myös että mitään vaihto mahdollisuutta ei ole. Siis häh, miten niin ei ole!? Pitäisi tehdä uusi tilaus ja maksaa uudet postimaksut jne. Naurettavaa.

Puvun lisäksi tilasin myös mekon

Harmi vaan, että sekään ei ollut hyvä. Suunniteltu ilmeisesti vähän rintavemmille naisille. Mullakun jäi vaan kauheat roikkuvat pussit, tuohon yläosaan.

Mitä tästä taas opittiin?

Lue kunnolla kaikki tiedot/ehdot kun tilaat ensimmäistä kertaa uudesta paikasta!

Ja kasva pituutta lisää parikymmentä senttiä ja ota silikonit. Sillon ehkä löytyy paremmin istuvia vaatteita.

Nyt jään pähkäilemään tuota palautusta. En nimittäin löytänyt s-postista liitteenä mitään palautus lappua?!

Syömingit

Eilen oltiin minun mummoni synttäreitä juhlistamassa.

H&M H&M H&M

Mimillä oli ekaa kertaa päällä tyllihame, aika söppänä! ;> Tosin aika epäkäytännöllinen myös. Valkoinen paitakaan ei kauvaan ollut valkoinen. Juhlien jälkeen siinä oli mm. punaisia mehutahroja ja suklaakakkua. Olin laiska ja heitin paidan vain liukenemaan fairiveteen. Ajattelin että illalla sitten hinkkaan tahrat pois, mutta kaikki tahrat oli kadonnut pelkässä liuotuksessa WAU!

Tänään oltiin syömässä Fondassa. Söin ekaa kertaa hampparia kunnon ravintolassa. Hyvää oli, mutta ihan yhtähyvää saa mäkkäristäkin. Ranskalaiset kyllä päihitti mäkki-ranskikset ihan 6-0!

Mimi on ollut ravintoloissa mukana syömässä, ihan siitä saakka kun oppi istumaan. Minä olen oppinut paljon siitä, mitä kaikkea kannattaa varata mukaan lapselle. Kynä, paperi ja rusinat on mulla nykyään vakiovarustus, joskus myös joku pikku lelu.

Purkkiruuille Mimi sanoi ei, siinä vuoden ikäisenä. Ravintoloissa tyttö saa aikuisten annoksista maistiaisia omalle lautaselle. Omaa annosta ei olla vielä tilattu, koska sitä ei koskaan tiedä syödäänkö siitä 1 lihapulla, vai 10.

Syömingeitten jäleen, kierreltiin kauppoja. Mimille ostettiin syksyä varten Jonathan tähti välikausihousut ja rukkaset.

Beigen värisinä. Haluisin vielä ruskeana ne henkseli malliset housut. Jos niitä on vielä jäljellä kun tulee paremmalt ale prossat, niin pitää kyllä ostaa. Beiget sopii paremmin meidän vanhaan cupcake takkiin ja ruskeat sopis paremmin siihen uuteen takkiin. On se kuulkaas tarkkaa! :D

Pikku ponnari pää, piirtää posteihin :>

13 perjantai, maailman paras päivä!

Marraskuussa, 13 perjantaina 2009. 

Se oli elämäni paras päivä. Sillon syntyi pieni tummatukkainen tyttö, 3590g ja 50cm.

Tyttö sai myöhemmin nimekseen Mimi M. M. W.

Marraskuun 12 päivä, heti aamulla herättyäni tiesin, että synntys on käynnistynyt. Lapsivedet ei ollut mennyt, eikä supistuksiakaan ollut. Jostakin sen vain tiesi?! Ilmoitin heti ystävälli joka oli tulossa mukaan synnyttymään, että tänään SE tapahtuu!

Iltaa kohden supistukset alkoi ja voimistuivat pikkuhiljaa. Menin ystäväni luokse, ettei tarvinnut olla yksin.

Muuteman kerran olin soitellut kättärille jo. Antanut vähän tilanne tietoja ja kysynyt niitä näitä. Lähinnä mietitytti se että koska pitää oikesti lähteä tulemaan? Supistukset oli kipeitä, mutta siedettäviä.

Lähdettiin klo n.9.30 ajamaan kättärille. Ajoitus ei paljoa parempi olisi voinut olla. 

Kun päästiin osastolle, tutkimusten jälkeen supistukset alkoi olemaan jo niin kipeitä ettei tiennyt miten päin sitä olisi ollut. Kattelin BB:tä, välillä pöyrin ympäri huonetta, valitin ja kitisin kamelaa kipua.

Olin avautunut 4cm, päästiin synnytys saliin. Ensireaktia huoneesta oli, että apua, en mä halua tänne synnyttää! Perus synnytys-salihan se oli, mutta sinähetkenä se näytti mun silmissä joltain vankilan selliltä :D 

Synnytys salissa kätilö kysyi haluanto ottaa peräruiskeen. No haluun! Vaikka synnytykset ei koskaan mitään steriilejä tapahtumia ole, kaikenmaailman eritteet on ihan luonnollista siinä tilanteessa, halusin tyhjentää kyllä suoleni, ettei tartvitse ponnistaessa ainakaan sitä murehtia, mitä kaikkea muutakin sieltä tulee, kun vain vauva :D

Sitten vessaan ja suihkuun. Kuuma suihku kuulema lievittää synnytyskipuja. Ja paskat se mitään lievittänyt. Tuli vain huononpi olo

Sitten taas sänkyyn loikoilemaan. Tässä vaiheessa kivut oli jo niin kovia, että meinas taju lähteä päästä. Sitten saapui ihanan, kamala tohtori, SUUUREN piikin kanssa. Oli epiduraalin aika. "sitten kylkimakuu asentoon, täysin liikkumatta" helpommin sanottu kun tehty! Jos selkeen ollaan työntämässä suurta neulaa, miten siinä voi olla paikallaan?! Lääkerillä meinaisi mennä hermot muhun, ja mulla meinasi mennä taju kun sattui vaain perkeleesti jo valmiiksikin :D Toistin itselleni ääneen: EN LIIKU, EN LIIKU! ja yritin pitää selkäni paikallaan. Sinne se neula meni sitten. Ja minä pääsin leijailemaan pilvilinnoihin, kipu katosi! Sitä iloa kesti noin tunnin.

Sitten hälytetään taas kätilö paikalle, kun kivut on  niin sietämättömiä. kohtu oli auki jo 9cm.

Sain luvan alkaa kokoilemaan ponnistamista. Alkuun se ei ollut mitenkään kovin tehokasta, mutta sitten se pikkuhiljaa alkoi sujumaan. 

Minä käytin tehokkaasti ääntäni huutamalla ja kiroilemalla. Kätilö neuvoi, että oikeanlaisesta hengityksestä ja puuskuttamisesta on enenmän hyötyä. Jaaha :D

Ilokaasu oli myös ihan jees. Jossain vaiheessa sitä tule hengiteltyä vähän likaa, kun koko huone alkoi pyörimään ympärilläni. Kun olisi ollut kamalassa kaatokännissä. Saatoin myös laulaa pätkän maamme laulua. Se ei ehkä sopinut siihen tilanteeseen kovin hyvin. Heitin ilokaasu maskin menemään.

Sitten taas ponnistamaan kaikin voimin. Ajattelin vain, että mitä tehokkaammin ponnistan sitä nopeammin tää on ohi. Sitten kuulen, että pää näkyy jo! Paljon tummaa tukkaa, haluatko kokeilla? No ei kiitos, kokeillaan sitten kun se lapsi on kokonaan ulkona. Ja sitten tuli pää ulos ja alkoi mahtavaa rääkyminen. Kyyneleet silmissä ponnistan loppuvartalonkin ulos. Ponnistus vaihe keski n. 30min Maailman kaunein vauva oli syntynyt, klo 3.15.

 Synnytys sujui oikeastaan aika nopeasti, kätilöt oli aluksi arvioinut lapsen syntyvän joskus aamulla klo 7 aikoihin.

Vähän olin myös revennyt. Olin ajatellut, että repeäminen sattuisi ihan sairaasti, mutta en ollut edes huomannut missä vaiheessa se tapahtui? Sain pari tikkiä. Niitä laittaessa mua kutitti ihan kamalasti, kiemurtelin ja nauruin vaan kamalasti. Lääkeri oli vähän ihmeissään :D

Yhteenveto:

Synnytys on kamalaa

Se sattuu ihan helvetisti

Sinä hetkenä, kun pungertaa lasta maailman, miettii vain mihin helvettiin sitä onkaan ryhtynyt?

ja kun lapsi on syntynyt muistelee vaan, ettei se niin kamalaa ollutkaan, voishan sitä joskus uudestaankin?

<3